Päämainos

VTT teki tappiota viime vuonna

27.03.2018
Teksti Esko Lukkari

VTT-konserni teki viime vuonna 2,2 (+1,3) miljoonan euron liiketappion. Konsernin liikevaihto, valtionavustus ja muut tuotot olivat 257,6 (245,9) miljoonaa euroa. VTT:n mukaan lasku johtui pääosin Tekesin eli Business Finlandin rahoituksen pienenemisestä.  

Kun liiketulokseen lasketaan mukaan tutkimuskäyttöön tarkoitetun ydinreaktorin käytöstä poistaminen ja vanhojen kuumakammiotilojen ennallistamisen poistot myös tulevilta vuosilta, putoaa viime vuoden liiketulos -17,5 miljoonaan euroon. VTT ei ole saanut valtiolta lisärahoitusta näiden kustannuksiin, jotka aiemmin eivät olleet sen vastuulla. 

VTT:n oma liikevaihtokin laski ja oli viime vuonna 180,2 (188,4) miljoonaa euroa. Varsinaisen liikevaihdon lisäksi konsernin emoyhtiö hyödynsi tutkimustoiminnassaan valtion budjettirahoitusta 73,2 miljoonaa euroa ja sai muita tuottoja 4,2 miljoonaa euroa. 

VTT sanoo säilyttäneensä vahvan asemansa eurooppalaisena toimijana EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmissa ja sitä kautta tutkimusrahoituksen kotiuttajana Suomeen. EU:sta tullut kasvu ei yksin kuulemma riitä kattamaan Business Finlandin rahoituksen vähenemistä. Suomessa tutkimus- ja kehitysintensiteetin (T&K-menot/bkt) arvioidaan laskeneen vuonna 2017. Lasku jatkuu jo kahdeksatta peräkkäistä vuotta. 

VTT sanoo tehneensä vuoden 2017 aikana huomattavia investointeja sekä strategisiin pilotointi- ja tutkimusympäristöihin että spin-off -yrityksiin. Konsernin nettoinvestoinnit olivat 24,3 miljoonaa euroa.  

Bio- ja kiertotalouden pilotointikeskus Bioruukkia rakennetaan vaiheittain. Uusien tekstiilikuitujen koeympäristö valmistui kesällä 2017, ja loppuosa biomassakeskuksesta valmistuu vuoden 2018 alkuun mennessä.

VTT:n ydinturvallisuustutkimusalueeseen kuuluvan Ydinturvallisuustalon kuumakammioihin on investoitu lisää. Lisäksi osana elektroniikkateollisuuden uudistamisen ekosysteemiä Espoon puhdastiloissa Micronovassa uusitaan ja parannetaan tutkimuksen sekä valmistustoiminnan mahdollisuuksia. 

Emo-VTT:n asiakastoimeksiannot pysyivät edellisen vuoden tasolla. Vuosittaisen asiakasvaikuttavuuskyselyn mukaan asiakkaitten arvio VTT:n toiminnan tuloksista ja vaikuttavuudesta on parempi kuin koskaan. Asiakkaat antoivat VTT:lle yleisarvioksi 4,2 (2015: 3,9). Suomalaisista asiakkaista yli puolet arvioi, ettei hankkeissa saatuja hyötyjä olisi saavutettu ilman VTT:tä tai että VTT vauhditti hyötyjen toteutumista.

JAA