Päämainos

Yaran Atfarm-palvelu Suomeenkin

Satelliittikuvien tulkinnalla satomäärien arvioidaan kasvavan jopa muutamia prosentteja.

25.03.2020
Teksti Esko Lukkari

Yara aloittaa viljelijöille tarkoitetun Atfarm-satelliittipalvelun myös Suomessa. Siinä hyödynnetään satelliittikuvia maataloudessa peltojen lannoittamisessa. Palvelun uskotaan nostavan satomääriä muutamilla prosenteilla. 

Satelliittikuvilla lannoite voidaan levittää pellolle mahdollisimman optimaalisesti. Jos kuvista näkee, että jossain pellon osassa biomassaa on niukasti, siihen levitetään lannoitetta runsaammin. Toisaalta sinne, missä on parhaiten kasvavia kohtia, lannoitetta ei välttämättä anneta ollenkaan.

Asiasta kertoi Maaseudun Tulevaisuus 16.3.

Laskenta perustuu kasvien biomassan mittaamiseen. Mittaustapa on sama kuin traktorin katolle kiinnitettävässä NIR-sensorissa, jota monet viljelijät ovat jo käyttäneet vuosia. Sadon määrää, kuitua ja raakavalkuaista mittaavan sensorilla on saatu kolmen prosentin satolisäyksiä, kun lannoite on levitetty pellolle optimaalisesti.

Yara perii uudesta Atfarm-palvelustaan 195 euron vuosimaksun. Yara Suomen markkinointipäällikkö Lauri Heimala odottaa, että ensi kesänä Suomessa olisi käytössä noin tuhat Atform-palvelua. Ilmaiseen kasvuston seurantapalveluun on ilmoittautunut 4600 viljelijää.  

JAA

LUETUIMMAT