Päämainos
YK:n päätös avaa tietä kuskittomien ajoneuvojen valtavirtaistumiselle
KuljetuksetTeknologia 15.10. 14:31

YK:n päätös avaa tietä kuskittomien ajoneuvojen valtavirtaistumiselle

Autonomiset ajoneuvot mullistavat taloutta ja parantavat miljoonien ihmisten liikkuvuutta.

15.10.2018
Teksti Heli Satuli kuvat YK / Jean-Marc Ferre

YK:n Euroopan talouskomissio (UNECE) on hyväksynyt autonomisia ajoneuvoja koskevan päätöslauselman tieliikenneturvallisuutta käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin yhteydessä.

UNECE toteaa päätöksessä, että autonomiset ajoneuvot voivat luoda liikenteestä turvallisemman, tehokkaamman ja ympäristöystävällisemmän. UNECE uskoo, että kuskittomat ajoneuvot tulevat muokkaamaan kokonaisia talouden osa-alueita ja parantamaan miljoonien ihmisten liikkuvuutta - etenkin niiden, jotka eivät pysty itse ajamaan tai joilla muutoin on nykyisellään rajalliset mahdollisuudet liikkua.

Monia kysymyksiä vielä ratkaistavana

YK:n päätöslauselmassa kuitenkin muistutetaan, että on vielä monia kysymyksiä, joihin on löydettävä ratkaisu. Esimerkiksi liikenneturvallisuusstandardeja, liikennesääntöjä, vakuutusjärjestelmiä, tietoverkkoturvaa ja tietosuojaa on kehitettävä ennen kuin kuskittomista ajoneuvoista tulee valtavirtaa markkinoilla.

Päätöslauselmassa annetaan suosituksia automatisoidun ajoneuvon ja tienkäyttäjien välisen turvallisen vuorovaikutuksen varmistamiseksi. Lisäksi UNECE painottaa ihmisen keskeistä roolia joko vastuullisena kuljettajana, matkustajana tai tien päällä liikkujana yleensä.

"Liikenneturvallisuus on välttämätöntä pitää etusijalla ja varmistaa turvallinen vuorovaikutus ympäröivän liikenneympäristön kanssa, jonka on siedettävä myös jatkossa käyttäjän tekemiä virheitä", päätöslauselmassa todetaan.

Päätöslauselmassa suositellaan myös, että korkean teknologian autojen on aina kyettävä kommunikoimaan ajoneuvon käyttäjän ja muiden tienkäyttäjien kanssa selkeästi, tehokkaasti ja johdonmukaisesti. Ajoneuvojen on todistettavasti kyettävä reagoimaan ennakoimattomiin tilanteisiin ja ne on voitava poistaa käytöstä turvallisella tavalla.

"Tällä päätöslauselmalla avaamme tietä tulevaisuuden turvalliselle liikkuvuudelle kaikkien tienkäyttäjien hyväksi", totesi UNECE:n edustaja Luciana Iorio tiedotteessa.

JAA