Päämainos

Yritysten T&K-investoinnit eivät olekaan laskeneet

Yli puolet suomalaisyritysten T&K-toiminnasta tehdään ulkomailla, mutta sitä ei ole aiemmin tiedetty.

25.02.2019
Teksti Esko Lukkari

Suomalaisyritysten innovaatiotoiminta on vähentynyt, mutta niiden ulkomainen tutkimus- ja tuotekehitystoiminta kasvaa koko ajan. Nokian yrityskaupat ovat vaikuttaneet tähän asti tilastoista saatuun kokonaiskuvaan.

Viime viikolla julkistetusta tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisyritysten innovaatiotoiminta ilman Nokiaa on kasvanut reaalisesti lähes 400 miljoonalla eurolla vuosien 2008–2017 välisenä aikana.

Finanssikriisin jälkeen Suomen tutkimus- ja tuotekehityspanostukset ovat laskeneet kilpailijamaihin verrattuna. Kehitys on herättänyt huolta. T&k-toiminnan lasku ei kuitenkaan ole koko kuva, sillä lukujen ulkopuolelle on jäänyt yritysten ulkomailla tehty t&k-toiminta ja kaikki muu innovaatiotoiminta, joka ei ole varsinaista t&k-toimintaa. Tällaista ovat esimerkiksi uusien tuotteiden vaatimat koneinvestoinnit ja henkilöstökoulutus.

Elinkeinoelämän keskusliitto tiedotti EK:n rahoittamasta ETLA:n tutkimuksesta ”Tutkimus- ja kehitystoiminnan kansainvälistyminen”  15.2.

”Yritykset tekevät t&k-toimintaa yhä kansainvälisemmin”, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö.

Ali-Yrkön mukaan yhä useampi yritys toimii kansainvälisesti, mutta suomalaisyritysten ulkomailla tehty t&k ei näy millään lailla Suomen luvuissa.

”Halusimme saada aiempaa kattavamman kuvan yritysten innovaatiotoiminnasta, ja saadut tulokset muuttavatkin kuvaa. Kun jätetään Nokia luvuista pois, on yritysten innovaatiotoiminta kokonaisuudessaan viime vuosina kasvanut. Toisaalta tämä kasvu on Suomessa ollut varsin vaatimatonta”, hän muistuttaa.

Nokian yrityskaupat vaikuttavat

Nykyään yli puolet suomalaisyritysten t&k-toiminnasta tehdään ulkomailla. Nokian vaikutus on kuitenkin huomattava, sillä valtaosa – noin kolme neljäsosaa – Nokian ulkopuolisesta t&k:sta tehdään edelleen Suomessa. Nokian ulkomainen t&k kasvoi noin 2,4 miljardilla, kun se vuonna 2016 osti Alcatel-Lucentin.

Vuonna 2017 yritysten t&k-menot olivat Tilastokeskuksen mukaan neljä miljardia euroa. Nyt julkistettu tutkimus muuttaa tätä kuvaa: Kun mukaan lasketaan yritysten ulkomailla tekemä t&k (4,5 mrd) ja t&k:n ulkopuolinen muu innovaatiotoiminta (1,8 mrd), innovaatiotoiminnan kokonaismenoiksi tulee yhteensä 10,3 miljardia euroa.

Tutkimuksen tulosten mukaan suomalaisyritysten innovaatiotoiminta vuosina 2008-2017 väheni kokonaisuudessaan myös tällä nyt käytetyllä mittarilla (-1,9 mrd). Kuitenkin, kun Nokia jätetään luvuista pois, on kokonaisinnovaatiotoiminta kasvanut reaalisesti vuoden 2008 jälkeen lähes 400 miljoonalla eurolla. Kasvusta 110 miljoonaa euroa tuli t&k:n lisäämisestä Suomessa, 170 miljoonaa ulkomailla lisätystä t&k:sta ja 110 miljoonaa muusta innovaatiotoiminnasta kuin t&k:sta.

EK korostaa yritysten innovaatiotoiminnan merkitystä Suomelle.

”Suomalaiset yritykset ovat aina olleet innovatiivisia ja aktiivisia kehittäjiä. Tätä kannattaa kiihdyttää. Megatrendeistä esimerkiksi ilmastonmuutos on ratkaistavissa ainoastaan innovaatioiden avulla. Syntyvillä ratkaisuilla on suuri merkitys Suomelle ja niissä on valtava vientipotentiaali”, sanoo johtaja Riikka Heikinheimo EK:sta.

JAA