Päämainos

Aalto-yliopisto vauhdittaa Ioncell-kuidun valmistusta

Pilottilaitteisto satakertaistaa kuidun valmistusnopeuden.

14.12.2018
Teksti Esko Lukkari

Aalto-yliopisto vauhdittaa Ioncell-kuidunvalmistusmenetelmän kehitystä rakentamalla neljä miljoonaa euroa maksavan pilottilaitteiston Otaniemen biotuotekeskukseensa (Aalto Bioproduct Centre).

Pilottilaitteistolla tekstiilikuitua voidaan valmistaa noin kymmenen kilogrammaa päivässä, kun sitä tähän asti on syntynyt käsityönä laboratoriossa sadan gramman päivävauhtia. Pilot-laitteistolla avataan tietä Ioncell-kuidun teolliseen tuotantoon.

Aalto-yliopisto tiedotti asiasta 11.12.

”Kiinnostus ekologisia tekstiilikuituja kohtaan on kova, ja meille tulee tekstiili- ja muotialan yrityksiltä paljon materiaalipyyntöjä, joihin emme pysty vastaamaan. Pilottilaitteiston ansiosta voimme toimittaa kuitua testattavaksi paljon suurempia määriä ja tehdä yhteistyötä useampien yritysten kanssa”, sanoo tiedotteessa hanketta vetävä professori Janne Laine.

Valmistelut pilottilaitteiston rakentamiseksi ovat jo vauhdissa. Jos kaikki menee suunnitellusti, toiminta käynnistyy vuoden 2020 aikana. Investoinnin suuruus on noin neljä miljoonaa euroa, ja mukaan haetaan jo nyt yritys- ja kaupallistamiskumppaneita.

Uusien, korkean jalostusarvon tuotteiden kehittäminen on tärkeä osa Suomen biotalousstrategiaa. Tekstiilikuidusta saatava hinta on 2,5 kertainen liukoselluun verrattuna – ja kuidusta edelleen tehtävissä tuotteissa sitäkin korkeampi.

Valmistusketju saman katon alla

Laineen mukaan pilottilaitteiston tavoite on Ioncell-teknologian toimivuuden osoittaminen suuremmassa mittakaavassa, mikä on edellytys tulevaisuudessa siintävän kaupallisen valmistuksen aloittamiselle.

”Samalla luomme tutkijoille ja opiskelijoille erinomaisen ympäristön tutkia tekstiilikuidun valmistuksen perusilmiöitä, mikä on uuden teknologian kehityksen kannalta ehdoton edellytys”.

”Ioncell-tiimissä on jo osaajia biomateriaalialan asiantuntijoista kemisti-insinööreihin ja muotoilijoihin, ja nyt mukaan saadaan lisää aaltolaisia koneenrakennuksesta tuotantotalouteen ja liiketoimintaan. Tämä on monialainen osaamishanke – Aaltoa parhaimmillaan”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Tutkijoiden tavoitteena on kehittää Ioncellistä täysin suljetun kierron (closed loop) prosessi. Se tarkoittaa, että kuidun valmistamisessa käytettävä ioninen neste käytetään aina uudelleen, ja materiaalina hyödynnetään sellun lisäksi kierrätysmateriaaleja, kuten tekstiilejä, paperia ja pahvia.

”Meillä Aallossa on koko tekstiilin valmistusketju aina kuidunvalmistuksesta lankoihin, kankaisiin ja valmiisiin tuotteisiin saakka”, sanoo työelämäprofessori Pirjo Kääriäinen.

Tuotantoa Suomeen

”Voimme hyvin olla tuomassa tekstiiliteollisuutta takaisin Suomeen – uudessa, ympäristöystävällisessä muodossa”, Laine uskoo.

Tulevaisuudessa pilottilaitteistoa voidaan käyttää myös muiden uusien, biomassaa hyödyntävien tuotteiden kehittämisessä.

Ioncell on Aalto-yliopiston professori Herbert Sixtan johdolla kehitetty menetelmä niin sanottujen selluloosamuuntokuitujen valmistukseen. Markkinoilla olevista selluloosamuuntokuiduista yleisin on viskoosi. Ioncell-kuitujen valmistuksessa käytetään Helsingin yliopiston professori Ilkka Kilpeläisen kehittämää myrkytöntä ja turvallista ionista nestettä.

Osa Ioncell-prosessin suuremman mittakaavan valmistuksen valmistelutyöstä on tehty TeKiDe-hankkeen Aalto-yliopiston osahankkeessa, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Rahoittava viranomainen on Uudenmaan liitto. TeKiDe-hanke palkittiin Euroopan komission RegioStars-kilpailussa lokakuussa.

JAA