Päämainos
Business Finland selvitti koronaviruksen yritysvaikutuksia
Toimitusketjut 24.02. 08:21

Business Finland selvitti koronaviruksen yritysvaikutuksia

Kolmasosan mukaan vaikutukset ovat joko kielteisiä tai hyvin kielteisiä lyhyellä aikavälillä.

24.02.2020
Teksti Esko Lukkari

Business Finlandin tekemän koronaviruksen vaikutuskartoituksen mukaan vaikutukset ovat toistaiseksi rajallisia. Kyselyyn vastasi 300 suomalaista yritysjohtajaa.

BF:n kyselyllä kerättiin tietoa koronavirusepidemian vaikutuksista Business Finlandin asiakkaiden liiketoimintaan. Eniten vaikutuksia on ollut työntekijöiden matkustamiseen, mutta muitakin vaikutuksia on jo havaittavissa. 

Kyselyssä kerättiin myös yritysten odotuksia siitä, millaisiin toimenpiteisiin Business Finlandin tulisi epidemian vuoksi ryhtyä. 

Business Finland tiedotti kyselystä 18.2.

Noin puolet yrityksistä arvioi, ettei epidemia juurikaan vaikuta liikevaihtoon tai vientiin lyhyellä aikavälillä. Kolmasosa arvioi, että vaikutukset ovat joko kielteisiä tai hyvin kielteisiä lyhyellä aikavälillä.

Aasiassa toimivat huolissaan

Kielteisten vaikutusten arvioinnissa on selvä poikkeama niillä, joilla Aasia kuuluu markkina- tai toiminta-alueeseen: lähes puolet on sitä mieltä, että epidemia vaikuttaa vientiin kielteisesti tai hyvin kielteisesti lyhyellä aikavälillä.

Tuloksista näkyy selvästi, että lyhyellä aikavälillä yritykset pystyvät melko hyvin arvioimaan epidemian vaikutuksia liiketoimintaan, mutta pitemmän aikavälin vaikutuksista yrityksillä on enemmän epävarmuutta. 

”Kiinan rooli globaaleissa tuotantoketjuissa on merkittävä melkein kaikilla toimialoilla. Yrityksessä voidaan ajatella, että alihankkijaverkosto on suomalainen tai riippuvainen esimerkiksi saksalaisista yrityksistä. Mutta kun katsoo tarkemmin mistä alihankkijat saavat materiaaleja, heillä on lähes poikkeuksetta kiinalaista alkuperää olevia komponentteja”, sanoo tiedotteessa Business Finlandin johtaja Kalle Kivekäs

Noin 60 prosenttia arvioi, ettei epidemialla ole myöskään juurikaan vaikutusta yrityksen kansainväliseen kasvuun. Toisaalta kolmasosa on sitä mieltä, että vaikutus on lyhyellä aikavälillä kielteinen tai hyvin kielteinen. Noin 80 prosenttia yrityksistä arvioi, ettei epidemia vaikuta työpaikkojen määrään.

Pk-yritysten johtoa

”Kyselyllä halusimme kuulla suoraan yrityksiltä epidemian vaikutuksista ja ymmärtää, miten voisimme auttaa parhaalla mahdollisella tavalla”, Kivekäs sanoo.

Selvityksessä kysyttiin yrityksiltä näkemyksiä koronaviruksen vaikutuksista liikevaihtoon, vientiin, työpaikkojen määrään, henkilöstön kansainväliseen liikkuvuuteen, kansainväliseen kasvuun ja kansainvälistymissuunnitelmiin. Helmikuussa toteutetussa kyselyssä vastaajilta pyydettiin arvio sekä lyhyellä (0-6 kuukautta) että pitemmällä aikavälillä (yli 6 kuukautta). Kysely lähetettiin yli 3000 Business Finlandin asiakkaalle, joista 10 prosenttia (299 vastausta) vastasi kyselyyn. 

Vastaajista 80 prosenttia oli PK- tai mikroyrityksiä ja 20 prosenttia suuria yrityksiä. Vastaajajoukon kolme suurinta päätoimialaluokkaa olivat teollisuus (40 %), informaatio ja viestintä (ICT) (24 %) sekä ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta (10 %). Toiminta- ja markkina-alue kattaa valtaosalla vastaajista (yli 70 %) ainakin Euroopan, yli puolella (56 %) Aasian sekä noin puolella (49 %) Pohjois-Amerikan.

Matkailuala toimii

Kyselyssä ei arvioitu erikseen koronaviruksen vaikutuksia suomalaisiin matkailuyrityksiin. Business Finlandin Visit Finland-yksikkö seuraa tilannetta matkailuyrityksissä kuitenkin hyvin tarkkaan, sillä Visit Finlandin tehtävänä on matkailun edistäminen Suomeen. 

Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen muistuttaa, että matkailun kansainvälinen kysyntä on hyvin dynaamista. Hänen mukaansa yhdellä markkinalla tapahtuva häiriö on mahdollista kompensoida jossain määrin korvaavalla kysynnällä muilta markkinoilta. 

”Monet suomalaiset matkailuyritykset ovat jo lähteneet ripeisiin markkinointi- ja myyntitoimiin täyttääkseen syntynyttä kysyntäaukkoa”, Virkkunen sanoo. 

JAA