Päämainos
eBrands Globalin Jonne Välilä (vas.), Robin Bade ja Erika Ottela ovat Amazonin ja kansainvälisen markkinoinnin osaajia.
Toimitusketjut 04.03. 06:00

eBrands Globalin Jonne Välilä (vas.), Robin Bade ja Erika Ottela ovat Amazonin ja kansainvälisen markkinoinnin osaajia.

eBrands aikoo ostaa Amazon-menestyjiä

Yhtiö sanoo tehneensä jo ensimmäiset kaupat, mutta ei kerro ostamiensa yhtiöiden nimiä.

04.03.2021
Teksti Esko Lukkari

Suomalainen eBrands Global aikoo kasvaa kansainvälisessä verkkokaupassa ostamalla Amerikan ja Euroopan Amazon-markkinoilla hyvin menestyneitä brändejä.

Maailmalle on viime vuosina syntynyt isoja Amazon-myyntiin keskittyviä toimijoita, joiden strategia on laajentua ostamalla Amazon-verkkokaupassa menestyneitä brändejä. eBrands Global sanoo olevansa ensimmäinen suomalainen samalla strategialla operoiva toimija.

Yhtiön tavoitteena on rakentaa portfolio brändeistä, joiden liikevaihdosta yli 90 prosenttia tulee Amazonin kautta, ja jotka käyttävät Amazonin omaa varastointi- ja logistiikkapalvelua. 

Yhtiö sanoo 24.2. antamassaan tiedotteessa keränneensä jo rahoitusta ostoksiaan varten. Rahoituksen se on saanut perustajiltaan, yksittäisiltä enkelisijoittajilta ja suomalaiselta Icebreaker.vc:ltä.

Ostoksia on jo tehty

eBrands kertoo tehneensä jo ensimmäiset hankintansa kansainväliseltä markkinalta. Ostamiensa brändien nimiä se ei kerro, mutta se sanoo kartoittavansa parhaillaan lisää mahdollisia myyjiä.

”Amazonin potentiaali on huikea ja verkkomarkkina itsessäänkin kasvaa yli 15 prosenttia vuosittain. Me ostamme yksityisyrittäjiltä hyvin kehitettyjä brändejä ja jatkamme niiden operointia ammattimaisesti. Tavoitteemme on kasvattaa niitä entisestään”, CEO & Co-Founder Robin Bade sanoo tiedotteessa.

Kansainvälisen markkinointitoimistonsa muutama vuosi sitten myynyt Bade on sittemmin keskittynyt startup-sijoittamiseen ja -rahoitukseen. Hän löysi tiimin toiseksi avainpelaajaksi vastikään Amazon-konsulttitoimistonsa myyneen Jonne Välilän, joka on myynyt kymmeniä erilaisia tuotteita Amazonissa vuodesta 2017 lähtien.

AVAINSANAT

eBrands Global

JAA