Päämainos

EK:n Veli-Matti Mattila tukee hallitusta

EK:n puheenjohtajan mukaan tiedonanto eduskunnalle riittää.

16.10.2018
Teksti Esko Lukkari

Elinkeinoelämän keskusliitton hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattila tukee hallituksen ratkaisua viedä laki irtisanomissuojan pudottamisesta kymmeneen työntekijään eduskunnan käsiteltäväksi tiedonantona.

Mattilan mukaan lailla on eduskunnan tuki, jos hallitus saa tiedonantokeskustelun jälkeen eduskunnan luottamuksen.

EK tiedotti asiasta 11.10.

Hallitus antaa eduskunnalle tiistaina 16.10. valtioneuvoston tiedonannon lakiesityksestä, joka koskee irtisanomissuojan rajan pudottamista kymmeneen työntekijään. Tiedonanto käsitellään ja siitä äänestetään eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona 17.10.

”On hyvä, että irtisanomislain käsittely tuodaan pikaisesti eduskuntaan demokraattisesti valittujen päättäjien ratkaistavaksi. Eduskunnan äänestyksen tuloksella saadaan päätös suhteettomat mittasuhteet saaneelle erimielisyydelle Suomen hallituksen ja työntekijäjärjestöjen välillä”, Mattila sanoo tiedotteessa.

EK on esittänyt, että oikeus poliittisiin työtaisteluihin rajattaisiin Suomessa samalle tasolle kuin se on muissa Pohjoismaissa. Suomalainen työmarkkinajärjestelmä perustuu luottamukseen. Työehtosopimuksilla sovitaan työrauhasta, mutta usein työrauha silti rikkoutuu poliittisiin mielenilmauksiin.

”Työnantajan on voitava luottaa siihen, että tehtyjä sopimuksia kunnioitetaan, eikä lakkoja ole työehtosopimusten voimassa ollessa”, Mattila sanoo.

JAA