Päämainos
Metsälinjalle tulee runsaan 300 kilometrin matkalle 800 voimajohtopylvästä.
Toimitusketjut 26.03. 04:00

Metsälinjalle tulee runsaan 300 kilometrin matkalle 800 voimajohtopylvästä.

Fingridin Metsälinja tuo sähköä Etelä-Suomeen

Uusiutuvan energian kasvu vaatii lisää voimalinjoja Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen.

26.03.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Fingrid

Suomen sähkönsiirron selkärankaa vahvistava Metsälinjaksi ristitty voimajohtoyhteys valmistuu vuonna 2022. Noin 110 miljoonaa euroa maksa voimalinja tuo sähköä Pohjois-Suomesta Etelä-Suomen asutuskeskuksiin.

Metsälinjalle tulee runsaan 300 kilometrin matkalle 800 voimajohtopylvästä. Hankkeesta kerrotaan Sanoma Teknikkajulkaisujen liitteessä 23.3.

Fingrid on investoimassa kaksi miljardia euroa uusiin voimalinjoihin seuraavan 10 vuoden aikana, koska uusiutuvan energian eli lähinnä tuulivoiman voimakas kasvu painottuu Pohjois-Suomeen ja rannikoille, mutta suurimmat sähköä kuluttavat alueet ovat Etelä-Suomessa.

Halkoo metsiä

Metsälinja on saanut nimensä siitä, että se halkoo maan keskiosissa hyvin metsäisiä seutuja. Voimalinjan rakentaminen työllistää 200 henkeä. Metsälinjan myötä Suomen kantaverkon pohjois-eteläsuuntainen siirtokyky kasvaa 700 megawattia, mikä vastaa noin 150 modernin tuulivoimalan huipputuotantoa.

Fingrid käynnistää heti Metsälinjan valmistettua toisen suuren voimalinjahankkeen, Järvilinjan. Se tarkoittaa Järvi-Suomen halki Oulusta Lappeenrantaan kulkevaa voimalinjaa.

Fingrdin muillakin voimalinjoilla on luontoon liittyvät nimet. Rannikkolinja kulkee lännessä Keminmaalta Turkuun, Jokilinja ylittää taas useita Pohjanmaan jokia matkalla Oulusta Helsinkiin. 

Lähivuosien suuriin Fingridin investointeihin kuuluu myös Suomen ja Ruotsin välisiä siirtoyhteyksiä parantava uusi rajajohto Aurora Line, joka tuo Pohjois-Ruotsin tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä Suomeen. 

AVAINSANAT

Fingrid

JAA