Päämainos
Gasumilta uusi kaasutankkausasema Hämeenlinnaan
Toimitusketjut 20.10. 09:20

Gasumilta uusi kaasutankkausasema Hämeenlinnaan

Liikennekaasun tankkausasema rakennetaan Hämeenlinnan eteläpuolelle Moreenin kasvavan yritysalueen yhteyteen.

20.10.2021
Teksti Osto&Logistiikka kuvat Gasum

Gasum vahvistaa Hämeenlinnan alueen kaasutankkausasemaverkostoa rakentamalla tankkausaseman Moreenin-yritysalueen yhteyteen Turun Valtatien (10-tie) varteen. Nyt rakenteilla oleva asema on toinen liikennekaasun tankkausasema Hämeenlinnassa ja se lisää alueen kaasunjakelukapasiteettia merkittävästi. Kaasutankkausaseman arvioidaan avautuvan kevään 2022 aikana.

”Hämeenlinnan alueen liikennekaasun kysyntä on kasvanut viime aikoina merkittävästi. Kasvua on ollut osaltaan vauhdittamassa Hämeenlinnan joukkoliikenteen siirtyminen hyödyntämään biokaasua. Korotimme nykyisen aseman kapasiteettia pari vuotta sitten ja nyt rakennamme kaupunkiin toisen tankkausaseman vastataksemme kysyntään. Uusi asema palvelee laajasti eri ajoneuvosegmenttejä. Uskomme aseman sijainnin houkuttelevan myös raskaampaa liikennettä ja olemme huomioineet tämän myös aseman suunnittelussa”, sanoo Gasumin tiedotteessa 19.10. yhtiön liikenneyksikön Suomen maajohtaja Olli Paasio

Uudelta tankkausasemalta on mahdollista tankata paineistettua maa- ja biokaasua, joka sopii niin henkilöautoille kuin keskiraskaalle kuljetuskalustolle, kuten linja-autoille, jakeluautoille sekä jäteautoille. Liikenteen polttoaineena kaasu on helppokäyttöinen, vähäpäästöinen ja kustannustehokas. Gasumin mukaan kaasuautoilun suosio on kasvanut Suomessa hurjaa vauhtia viime vuosien aikana.

Ympäristöystävällisen biokaasun liikennekäytöllä on mahdollista vähentää jopa 90 prosenttia polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä verrattuna esimerkiksi dieseliin. Biokaasua tuotetaan kiertotalouden periaatteiden mukaan muun muassa kotitalouksien biojätteistä, ruokakauppojen hävikistä ja yhteiskunnan jätevesilietteistä.

AVAINSANAT

Gasum

JAA