Päämainos

Harri Yli-Villamo WSP Finlandiin

30.11.2018
Teksti Esko Lukkari

Harri Yli-Villamo on nimitetty WSP Finland Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1. helmikuuta 2019. Konsulttiyhtiö WSP on Suomessa erityisen vahva liikenteen ja logistiikan suunnittelutoimistona.

Harri Yli-Villamo, DI, M.S.C.E., eMBA tulee WSP Finland Oy:hyn VR Track Oy:stä, missä hän on toiminut konsultoinnin liiketoimintajohtajana. Tätä ennen hän on työskennellyt Liikennevirastossa rakennuttamisjohtajana.

WSP Finland tiedotti nimityksestä 26.11.

Yhtiön edellinen toimitusjohtaja Kirsi Hautala lähti yhtiöstä jo viime kesäkuussa eli yhtiö on hakenut pitkään uutta vetäjää.

Viime vuosien aikana WSP Finland Oy on kasvattanut nopeasti ja tehnyt myös tulosta. Yhtiön henkilöstön määrä on kaksinkertaistunut ja on nyt 650. WSP Finland Oy on yksi johtavista suunnittelutoimistoista useassa segmentissä Suomen markkinoilla.

WSP Europen toimitusjohtajan ja yhtiön hallituksen puheenjohtajana Magnus Meyerin mukaan Yli-Villamon kokemus liiketoiminnan kasvattamisesta sekä Suomessa että ulkomailla antaa erinomaisen pohjan WSP Finland Oy:n tulevalle kehitykselle.

Viime vuonna WSP Finland ylti reilun 38 miljoonan euron liikevaihtoon teki vajaan miljoonan euron liikevoiton. Yhtiö on kasvanut ja tehnyt plusmerkkisiä tuloksia viimeisen viiden vuoden ajan.

JAA