Päämainos

Heikki Malinen eroaa Postin toimitusjohtajan tehtävästä

Posti Group Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Malinen on ilmoittanut yhtiön hallitukselle eroavansa yhtiön palveluksesta 1.10.2019 lukien. Malinen on toiminut tehtävässä vuodesta 2012 alkaen.

02.10.2019

Posti Group Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 1.10.2019 alkaen Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän johtajan DI Turkka Kuusiston. Kuusisto on toiminut johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2016. Yhtiön hallitus on jo käynnistänyt uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin.

"Olen iloinen siitä, että Turkka on valmis ottamaan tämän roolin ja toivotan hänelle menestystä tehtävässä", sanoo  Posti Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola.

"Verkkokaupan kasvu ja digitalisaatiokehitys tarjoavat Postille ja sen työntekijöille uusia kasvumahdollisuuksia. Jatkamme yhtiön uudistamista yhdessä henkilöstön kanssa ja etsimme uutta kasvua erityisesti paketti ja verkkokauppa- ja logistiikkaliiketoiminnasta", sanoo Turkka Kuusisto.

AVAINSANAT

Posti Group

JAA