Päämainos

Helsingin Satama lomauttaa henkilöstön

Elokuun alun ja loppuvuoden sekä ensi vuoden alkupuolen aikana tiedossa 30 päivän lomautus.

02.06.2020
Teksti Esko Lukkari

Helsingin Satama lomauttaa koko henkilöstönsä 30 päiväksi elokuun alun ja loppuvuoden välisenä aikana. Myös vuoden 2021 alkupuoliskolla uhkana on 30 päivänä lomautus.

Koronapandemia ja siihen liittyvät matkustamisrajoitukset ovat vaikuttaneet vahvasti Helsingin Satama Oy:n liiketoimintaan. Tämän vuoksi on jouduttu käynnistämään laajoja säästötoimia. Korona iskee Helsingin satamaan muita satamia kovemmin, koska matkustajaliikenne on Helsingissä volyymiltaan suurta.

Helsingin Satama tiedotti asiasta 20.5.

Osana säästöohjelmaa Helsingin Satama Oy on 19.5.2020 päättyneissä yt-neuvotteluissa sopinut henkilöstön kanssa henkilöstön määräaikaisesta lomauttamisesta.

Helsingin Satama Oy:n henkilökunta lomautetaan 30 päiväksi elokuun alusta vuoden loppuun mennessä ja enintään 30 päiväksi vuoden 2021 alkupuoliskolla. Helsingin Sataman johto osallistuu henkilöstön sopeuttamistoimiin luopumalla lomarahoistaan 2020.

Koronavirus on iskenyt Helsingin Satamaan muita satamia rankemmin, koska matkustajaliikenteen osuus on sen toiminnassa hyvin suuri.

JAA