Päämainos

Jari Rinnekoski jättää PostNordin

Suomen yhtiön toimitusjohtajaksi Anders Holm

04.09.2018
Teksti Esko Lukkari

Postialan syksy on alkanut johtajavaihdoksilla. PostNord kertoo verkkosivuillaan, että Jari Rinnekoski on päättänyt jättää toimitusjohtajan tehtävänsä PostNordilla. Suomen Posti kertoi omasta isosta organisaatiomuutoksestaan ja johtajiensa kierrätyksestä 28.8.

PostNordin Suomen yhtiön toimitusjohtajaksi tulee 1. syyskuuta alkaen Suomen toiminnoista PostNord-konsernissa vastaava ruotsalainen Anders Holm.

Rinnekoski jatkaa PostNordin palveluksessa 30. marraskuuta saakka vastaten varastointipalveluista sekä erikseen määritellyistä projekteista. PostNord kertoi asiasta 29.8.

“Minulla on ollut ilo saada toimia jo vuodesta 2007 lähtien avainroolissa, kun Suomeen on rakennettu uutta, vahvaa logistiikkatoimijaa. Matka on ollut jännittävä, ja sen aikana toimintaympäristömme on muuttunut vauhdilla. Tänä aikana PostNord on vahvistanut asemaansa Pohjoismaissa ja ottanut myös Suomessa huiman askeleen eteenpäin. Minulla on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää myös itseäni, enkä olisi voinut viettää näitä 11 vuotta paremmin”, Rinnekoski sanoo tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan PostNord jatkaa strategiansa viitoittamalla tiellä. Meneillään olevat tuotannolliset ja kaupalliset kehityshankkeet jatkuvat normaalisti, ja tavoitteena on kiihdyttää tulevina vuosina logistiikkamarkkinoiden kärkeen.

PostNord ylti viime vuonna Suomessa 107 miljoonan euron liikevaihtoon ja sillä oli vuoden lopussa 123 työntekijää. Yhtiö teki pienen 0,2 miljoonan euron liiketappion.

JAA