Päämainos
Jäteveden lietteen poltto uusi energiabisnes
Toimitusketjut 04.12. 07:58

Jäteveden lietteen poltto uusi energiabisnes

Endeville 4,3 miljoonaa euroa puhdistamoiden lietepolttoratkaisun kaupallistamiseen.

04.12.2019
Teksti Esko Lukkari

Endev aikoo kehittää jäteveden puhdistuksessa syntyvän lietteen muuttamisesta energiaksi kansainvälistä liiketoimintaa.

Endevin ratkaisut perustuvat 19 maassa patentoituun kiertopetitekniikkaan, jolla puhdistamolietteestä tuotetaan polttamalla energiaa ja katkaistaan haitta-aineiden kierto. Yrityksen teknologiaa on testattu useita vuosia koelaitoksilla. Teollisen mittakaavan laitoksen koekäyttö on käynnistyi kesällä Rovaniemellä Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n kanssa.

Endev on kerännyt 4,3 miljoonaa euroa ja kasvattaa teknologiaansa teolliseen mittakaavaan. Yhtiöön sijoittivat valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi, Sinituote Oy, Tejusa Oy, Loipposet Oy, Henri Juva, Aivi Invest Oy sekä joukko piensijoittajia. 

Tesi tiedotti Endevin rahoituskierroksesta 27.11.

Polttaminen tuhoaa haitta-aineet

”Lietteen polttaminen katkaisee haitta-aineiden ja ravinteiden haitallisen kierron. Jätevesilietteen sisältämä kallisarvoinen fosfori saadaan poltosta syntyvänä tuhkana turvalliseen hyötykäyttöön lannoitteena, ilman pelkoa lääkeainejäämien päätymisestä luontoon”, sanoo tiedotteessa Endevin talousjohtaja Arttu Laasonen

Lietteen polttoa harjoitetaan laajalti Euroopassa ja muualla maailmassa. Suomessa kuitenkin suuri osa vedenpuhdistamoiden lietteistä mädätetään tai kompostoidaan ja käytetään sen jälkeen esimerkiksi maataloudessa tai viherrakentamisessa. 

Mädätetty tai kompostoitu liete voi sisältää haitta-aineita, kuten lääkeainejäämiä, mikromuoveja ja terveydelle haitallisia bakteereja sekä viruksia. Nämä ovat ongelmallisia esimerkiksi ruuantuotannon kannalta. Endevin laitos pystyy käsittelemään myös biokaasuprosessin jälkeisen lietteen.

”Energiatalouden näkökulmasta prosessimme on erittäin tehokas. Se toimii ilman tukipolttoainetta ja tuottaa ylijäämälämpöä hyödynnettäväksi esimerkiksi kaukolämpötuotantoon. Menetelmämme soveltuu yksittäisen jätevesipuhdistamon lietteille, sillä pieniä ja keskisuuria lietteenkäsittelylaitoksia voidaan rakentaa kohtuukustannuksin suoraan vedenpuhdistamojen viereen”, sanoo Laasonen.

Markkina kasvaa Euroopassa 

”Tesi näkee Endevin ympäristöteknologian osaamisessa merkittävän kansainvälisen kasvumahdollisuuden.. Prosessi soveltuu erinomaisesti keskisuurille kaupungeille, joita Euroopassa on satoja. Haluamme edistää teknologian laajaa teollista käyttöönottoa, joka pilottilaitoksineen vaatii aina aikaa ja riskinottoa, mutta on välttämätöntä mittavan vaikuttavuuden saavuttamiseksi”, sanoo Tesin sijoitusjohtaja Mikael Niemi.

Lietteen käsittely on globaali ongelma: länsimainen ihminen tuottaa noin 0,2 tonnia lietettä vuodessa ja käsittelykustannus on nousussa. Sveitsi on jo kieltänyt ja Saksa on kieltämässä muun kuin termisen käsittelyn siirtymäajan kuluttua. Sveitsin lisäksi lietteen polttoa suositaan esimerkiksi Hollannissa ja Belgiassa.

JAA