Päämainos
Jätevesien lääkejäämille harvoin lupaehtoja
Toimitusketjut 20.04. 08:00

Jätevesien lääkejäämille harvoin lupaehtoja

Tutkijoiden mukaan lääketehtaiden ja jätevedenpuhdistamoiden lupamääräyksissä on aukkoja.

20.04.2020
Teksti Esko Lukkari kuvat SYKE / Vanessa Riki (2013)

Lääkeaineita tai niiden jäämiä löytyy ympäristöstä yhä enemmän. Niitä joutuu ympäristöön valmistuksen, käytön ja loppukäsittelyn yhteydessä.

Tuore Itä-Suomen yliopiston tutkimus osoittaa, että lääketuotantolaitosten ja jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvissa annetaan harvoin lääkeaineita koskevia lupamääräyksiä.

Itä-Suomen yliopisto tiedotti asiasta 15.4.

Yliopistotutkija Mirella Miettinen Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselta ja Suomen ympäristökeskuksen tutkija Lauri Äystö sekä erikoistutkija Sari Kauppi selvittivät 13 lääketuotantolaitoksen ja 129 jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräyksistä. Tutkimus toteutettiin osana strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Kestävä lääkekehitys -hanketta. 

Mittauksia ei vaadita

Vain kahdessa lääketuotantolaitoksille ja yhdessä jätevedenpuhdistamoille annetuista ympäristölupapäätöksistä oli yksiselitteisesti vaadittu lääkeaineiden pitoisuuksien mittaamista jätevedestä.

”Kemikaalipäästöjen valvonta on vaikeaa, jos kaikkia merkityksellisiä epäpuhtauksia ei ole huomioitu ympäristölupaprosessissa ja –päätöksessä”, Miettinen sanoo tiedotteessa.

Tutkimus osoitti myös, että lupamääräyksillä velvoitettiin vaihtelevasti solmimaan teollisuusjätevesisopimuksia. Teollisuusjätevesisopimuksella vesihuoltolaitos voi suojautua normaaleista asumisjätevesistä poikkeavien jätevesien aiheuttamilta häiriöiltä puhdistamolla ja viemäriverkossa. 

Vain kahdessa lääketuotantolaitosten ympäristölupapäätöksistä velvoitettiin toiminnanharjoittaja solmimaan teollisuusjätevesisopimus. Yli puolessa päätöksistä annettiin kuitenkin teollisuusjätevesisopimuksen sisältöön liittyviä lupamääräyksiä.

”Asumisjätevedestä poikkeavien jätevesien johtaminen yhdyskuntajätevedenpuhdistamolle voi lisätä puhdistamon aiheuttaman pilaantumisen riskiä. Siksi lupamääräyksissä teollisuusjätevesisopimusten sisällöstä tulisi korostaa ympäristönsuojelun intressiä”, Miettinen sanoo.

Yhtenäiset ohjeet auttaisivat

Lääketeollisuuden päästöjen pitoisuudet ja niissä esiintyvät aineet vaihtelevat suuresti eri ajankohtina. Siksi edustava näytteenotto on vaikeaa. Lisäksi jätevesipäästöissä voi esiintyä muun muassa lääkeaineiden välivaiheita ja pesuaineita. Seoksen yhteisvaikutuksista voitaisiin saada parempi kuva biotestien avulla.

Äystön ja Kaupin mukaan päästötarkkailua voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Menetelmät tulisi kuitenkin ohjeistaa yhtenäisesti esimerkiksi ympäristöhallinnossa, jottei toiminnanharjoittajien tarvitsisi itse luoda menetelmiä.

”Lääketeollisuuden päästöjen laskennallinen massataseisiin perustuva arviointi voisi olla kustannustehokas lähestymistapa”, Äystö sanoo.

JAA