Päämainos

Kaupan liitto: Tullittomuusraja on poistettava

Kaupan liitto vaatii EU:n ulkopuolelta toimitettujen tuotteiden tullauskäytännön muuttamista.

14.05.2019
Teksti Esko Lukkari

EU:n ulkopuolelta Suomeen toimitettavasta lähetyksestä ei makseta nyt tullia, jos lähetyksen arvo on enintään 150 euroa. Liiton mielestä EU:n tullipäätös kohtelee suomalaisia ja unionin ulkopuolisia yrityksiä eriarvoisesti. Tullimaksukäytäntö muodostaa sen mukaan myös kaupan esteitä.

Kaupan liitto tiedotti asiasta 10.5.

Liiton mukaan unionin ulkopuolisten yritysten saama epäreilu kilpailuetu korostuu erityisesti kuluttajakaupassa, jossa ostot ovat usein vähäarvoisia ja ne koskevat yksittäisiä tuotteita. Suomalaisen kuluttajan ostaessa tuotteita enintään 150 eurolla kiinalaisista tai yhdysvaltalaisista verkkokaupoista ei tullia tarvitse maksaa.

Suomalaisen jälleenmyyntiyrityksen ei ole taas ole liiketaloudellisesti järkevää tuoda tuotteita maahan yksittäin. Niinpä sen ostaessa vastaavia tuotteita EU:n ulkopuolelta isommissa erissä – yli 150 eurolla – pitää maahantuonnista maksaa tullia.

Tullimaksut korottavat hintoja

Suomalaisyrityksen maksama tulli nostaa tuotteen kuluttajahintaa.

”Tämä aiheuttaa epäreilua kilpailuetua EU:n ulkopuoliselle yritykselle, joka pystyy myymään tuotteensa tullin verran edullisemmalla hinnalla”, sanoo tiedotteessa Kaupan liiton veroasiantuntija Toni Jääskeläinen.

Yritysten eriarvoinen kohtelu ei liiton mukaan rajoitu pelkästään tullimaksuihin.

”Maksettu tulli vaikuttaa myös arvonlisäveron määrään. Arvonlisäveron perusteena on myytävän tuotteen veroton arvo, ja koska arvoon sisältyy tullimaksu, se korottaa myös arvonlisäveron osuutta tuotteen hinnassa”, Jääskeläinen sanoo.

Kaupan liiton mielestä EU:n ulkopuolisilta enintään 150 euron arvoisilta lähetyksiltä pitää poistaa tullivapaus nopeasti. Tullauksesta säädetään EU-tasolla, joten tullivapauden poistamiseen tulee vaikuttaa EU:sta käsin.

”Tällä muutoksella varmistetaan, että tullaus ei anna epätasa-arvoista kilpailuetua unionin ulkopuolisille yrityksille”, Jääskeläinen vahvistaa.

AVAINSANAT

Kaupan liitto

JAA