Päämainos

Kauppa haluaa sähköveroalen

Kauppa maksaa nyt mielestään kolme kertaa kalliimpaa sähköveroa kuin teollisuus.

06.05.2019
Teksti Esko Lukkari

Kaupan Liitto vaatii sähköveronsa alentamista. Kauppa maksaa käsityksensä mukaan kolme kertaa kalliimpaa sähköveroa teollisuuteen verrattuna.

Palvelualojen sähköveroa on liiton mukaan korotettu kymmenen vuoden aikana viisi kertaa, viimeksi vuonna 2015. Samaan aikaan teollisuuden maksaman sähköveron tasoon ei ole tullut korotuksia.

Kaupan liitto vaatii 2.5. antamassaan tiedotteessa, että palvelualojen sähköveron laskemista, jotta kotimaisen kaupan kilpailukyky paranee.

Sähkövero on porrastettu kahteen veroluokkaan, ja yritykset jaotellaan niihin toimialansa perusteella. Vähittäis- ja tukkukauppa kuuluvat – muiden palvelualojen tapaan – korkeamman veron luokkaan kotitalouksien, julkisen sektorin ja maataloussektorin kanssa. Alempaan veroluokkaan kuuluvat teollisuus, kaivostoiminta, kasvihuoneet sekä konesalit.

Kauppa ja muu palvelusektori maksavat tällä hetkellä yli kolme kertaa kalliimpaa sähköveroa kuin teollisuus. Teollisuuden alempaa veroluokkaa on perinteisesti perusteltu kovalla kansainvälisellä kilpailulla.

”Tämä ei enää ole riittävä peruste veroluokkien erolle, sillä suomalainen kauppa on keskellä kansainvälistä kilpailua”, sanoo tiedotteessa Kaupan liiton veroasiantuntija Toni Jääskeläinen.

Tukkukauppaa yli rajojen

Jääskeläisen mukaan teollisuutta, rakentamista tai käyttötavarakauppaa palveleva tukkukauppa voi toimia yhtä hyvin Puolasta, Virosta, Espanjasta tai Suomesta käsin. Kuluttaja taas voi tilata tuotteita Kiinasta, Australiasta tai Tampereelta. Kaupan alalle sähkön kokonaiskustannus on hänen mukaansa kilpailutekijä.

Kaupan alan epäreilu kilpailuasema sähköveron osalta korostuu liiton mukaan veroa korotettaessa.

”Koska kuluttajat ja kauppa kuuluvat samaan veroluokkaan, nostavat kaikki kuluttajien sähköveron korotukset samalla myös kaupan alan ja koko muun palvelusektorin sähköstä maksamaa hintaa”, Jääskeläinen sanoo.

”Samaan aikaan teollisuuden maksaman sähköveron tasoon ei ole tullut korotuksia. Veroluokkaan 1 kohdistettavat korotukset heikentävät merkittävästi Suomessa toimivan kaupan kustannuskilpailukykyä”, Jääskeläinen sanoo. ”Kaupan liitto vaatii, että palvelualojen sähköveroon ei kohdistu korotuksia. Sen sijaan palvelualojen sähköveroa tulee laskea, jotta kotimaisen kaupan kilpailukyky paranee.

AVAINSANAT

Kaupan Liitto

JAA