Päämainos
Koko ketju kerralla kuntoon
Toimitusketjut 11.12. 08:07

Koko ketju kerralla kuntoon

Sinnikäs kolmikko kouluttaa yrityksiä uusille hankintatavoille.

11.12.2017
Teksti Paula Launonen kuvat Value Source Partners Oy

Entiset Nokian hankinta-ammattilaiset pistivät hynttyyt yhteen ja perustivat yrityksen syksyllä 2009.

Monta kenkäparia ehti kulua ennen kuin kalvosulkeiskiertue huipentui sopimukseen, jossa Value Source Partners Oy sai vastuulleen kansainvälisen pörssiyhtiön hankintaprosessien kehittämisen ja toteutuksen.

”Tuohon aikaan monet yrityspäättäjät vieroksuivat ulkopuolisen asiantuntemuksen hyödyntämistä erityisesti koneiden ja toimitilojen kaltaisien tuotantoresurssien hankinnoissa, joten ensimmäinen toimeksianto oli merkittävä läpimurto”, kertoo toimitusjohtaja Juha-Matti Alve.

Tuli tarpeeseen

Alve, Timo Nieminen ja Jouko Väinölä olivat aiemmissa tehtävissään nähneet läheltä, kuinka muun muassa yritysjohtajat, osastopäälliköt ja tuotekehittäjät yrittivät raivata työkuormaansa tilaa erikoisosaamista vaativille hankinnoille.

”Monta kertaa pohdimme, että on tämä suomalainen yrityskulttuuri hassua.”

Miesten mielestä oli omituista, että samat päättäjät, jotka pitävät itsestään selvänä, että ulkoa ostetaan esimerkiksi tilitoimistopalveluja ja juridista neuvontaa, uhraavat kallista kapasiteettiaan raskaisiin hankintaprosesseihin, vaikka eivät voi satavarmasti luottaa, että tuska ja vaiva tuottavat optimaalisen lopputuloksen.

Alven mukaan vasta nyt Suomessa aletaan ymmärtää, että kokonaisvaltainen toimitusketjun hallinta on oma erikoisalansa.

Nyt on kiire

Value Source Partnersin kivinen alkutaival on etäinen muisto, kun Alve loppuvuodesta 2017 valmistautuu tulevaan tilikauteen.

Kolmen kaverin kimppa on paisunut 50 asiantuntijan organisaatioksi, ja liikevaihto pyörii kolmen miljoonan euron tuntumassa.

”Näyttää siltä, että kotimaan liikevaihto moninkertaistuu ensi vuonna. Panostamme myös kansainvälistymiseen, ensivaiheessa laajenemme Viroon ja Ruotsiin.”

Idea kantaa

Alve korostaa, että bisnesidea on yhä sama, josta kaikki alkoi.

Value Source Partnersin asiantuntija työskentelee asiakasyrityksessä täysivaltaisena organisaation jäsenenä. Samalla kun hän operoi esimerkiksi isoa koneinvestointia, hän analysoi ja kehittää hankinnan menetelmiä ja välineitä.

”Yhteistyön aikana asiakas omaksuu toimitusketjun hallinnan hyviä käytäntöjä, ja oppii resurssoimaan erilaisia hankintojaan kustannustehokkaasti.”

FAKTA: Value Source Partners Oy

  • Tavoite: Tuottaa asiakkaille kokonaisvaltaista toimitusketjun hallinnan palvelua
  • Omistus: Juha-Matti Alve, Timo Nieminen ja Jouko Väinölä
  • Perustettu: 2009
  • Henkilökunnan määrä: 50
  • Toimitusjohtaja: Juha-Matti Alve

Tunnuslukuja 2017

  • Liikevaihto: Noin 3 miljoonaa euroa
  • Liikevoitto: 15 %

Juhlavuotensa kunniaksi LOGY haluaa nostaa esille koko joukon kiinnostavia ja menestyneitä hankinta- ja logistiikka-alan yrityksiä. Sarjan aloitti DSV Road. Löydät kaikki sarjan jutut tunnisteen LOGY60 avulla.

JAA