Päämainos
Kulkuneuvoteollisuus käynnistyy Suomessa
Toimitusketjut 30.04. 09:26

Kulkuneuvoteollisuus käynnistyy Suomessa

Osa tehtaista on jatkanut tuotantoaan, osa aloittanut uudestaan ja osa aikoo aloittaa.

30.04.2020
Teksti Esko Lukkari kuvat Adobe Stock

Suomen suurimmilla kulkuneuvoja ja työkoneita valmistavilla tehtailla koronan vaikutus tuotantoon on ollut varsin erilainen. Ei pituisia lomautuksia on jo ollut tai luvassa silti kaikkien yhtiöiden tehtailla.

Komponenttipula on ollut yhteinen nimittäjä alan yhtiöille. Pula on johtunut pääasiassa ulkomailta saatavista komponenteista esimerkiksi Saksasta ja Italiasta, jossa komponenttitehtaat ovat seisoneet pitkään.

Uudenkaupungin Valmet Automotiven tehdas pysäytti tuotantonsa komponenttipulan vuoksi koko huhtikuun ajaksi. 

Mikael Mäki Valmet Automotivesta sanoo nyt, että yhtiö aikoo käynnistää tuotannon uudelleen toukokuun aikana ja merkkejä komponenttitoimitusten käynnistymisestä on jo nähtävissä. 

Ponsse ei keskeyttänyt

Vieremällä metsäkoneita valmistava Ponssen tehdas on pyörinyt pandemian aikana yhdessä vuorossa, kun normaalisti tehtaalla tehdään töitä kahdessa vuorossa.

Myös Ponssella on kärsitty komponenttipulasta ja etenkin saksalaistoimittajien alihankintaverkoston tuotantokeskeytykset Pohjois-Italiassa ovat olleet riesana. Myös Ponsse lomauttaa.  

Agcoo käynnisti Valtra-tuotannon

Suolahdessa Agcon Valtra-traktoreita valmistava tehdas käynnisti 30.3. pysähtyneen tuotantonsa uudelleen jo 20.4. kun yhtiön eurooppalainen komponenttiketju alkoi toimia liki normaalisti.  

Nokian Linnavuoressa toimiva Agcon moottoritehdas aloitti tuotantonsa puolestaan 23.4. Tehdas valmistaa muun muassa dieselmoottoreita.

John Deere käynnistänyt

Joensuussa metsäkoneita valmistavalla John Deere Forestry Oy:lla komponenttipula pakotti yhtiön pysäyttämään tehtaan tuotannon pääsiäisenä, koska monet komponenttivalmistajat etenkin Keski-Euroopassa ovat joutuneet rajoittamaan tuotantoaan tai sulkemaan tehtaitaan viruksen vuoksi.

Toimitusjohtaja Timo Ylösen mukaan Joensuun tehtaan tuotanto on kuitenkin jo käynnistetty ja tehdas pyörii nyt normaalisti.


Oikaisu 4.5.2020 klo 9:40: Uutisessa mainittiin virheellisesti, että metsäkoneita valmistava Ponssen tehdas sijaitsee Iisalmessa. Kyseinen tehdas sijaitsee Vieremällä.

JAA