Päämainos

Laatukeskus tekee kiertotalouden kriteerit

Advisory Boardiin on koottu kiertotalouden Suomen kärkiosaajia.

25.06.2020
Teksti Esko Lukkari

Laatukeskus rakentaa kiertotalouden arviointimallin kansainväliseen EFQM-järjestelmään. Advisory Boardiin on kutsuttu Suomen johtavia kiertotalouden osaajia. Ryhmän osaamista käytetään apuna yhteiskunnan eri osa-alueilla ja kymmenissä maissa.

Asiantuntijaryhmän luoma kriteeristö eli ”linssi” esitellään syksyn 2020 aikana ja sitä pilotoidaan lukuisissa organisaatioissa ja yrityksissä Suomessa ja muualla Euroopassa ennen julkaisua.

Laatukeskus tiedotti hankkeesta 22.6.

Suomessa ollaan kiertotalouden edelläkävijöitä. Laatukeskus sai jo viime vuonna vastuulleen kiertotalouden sisällyttämisen ja arviointikriteeristön luomisen osaksi kansainvälistä EFQM-suorituskyky- ja johtamismallia. Mallilla arvioidaan yritysten ja organisaatioiden kiertotalousvalmiuksia ja autetaan organisaatioita arvioimaan omaa kiertotalouttaan osana strategista johtamistaan. Itse EFQM-suorituskykymittaristo on käytössä laajalti ympäri Eurooppaa tuhansissa yrityksissä.

Kotimaan kärkiosaajia

Advisory Boardiin kuuluvat Kari Herlevi Sitrasta, Sari Tasa Työ- ja elinkeinoministeriöstä, Marika Ollaranta Business Finlandista, Otto Lehtipuu Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:stä, Leena Aarikka-Stenroos CICAT2025 -tutkimushankkeesta Suomen Akatemian rahoittamana, Tommi Grönholm Insinööriliitosta, Paula Eskola Motivasta, Nina Westerberg Picadeli Finland Oy:stä sekä Sari Kuvaja T-Mediasta. Laatukeskuksen toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio kuuluu myös ryhmään.

”Halusimme projektiin parhaita kotimaisia asiantuntijoita. Jokainen on syventynyt pitkään kiertotalouden tai liiketoiminnan eri osa-alueisiin ja ryhmä tuo valtavasti osaamista yhteen. Pääyhteistyökumppanimme kiertotalouden liiketoimintaosaamisen kehittämisessä on Sitra, jonka työ kiertotalouden ympärillä kotimaassa ja ulkomailla on ollut uraauurtavaa”, Juha Ylä-Autio sanoo tiedotteessa.

”Advisory Boardin tavoitteena on tukea laaja-alaisen näkemyksen luomista kiertotalousosioon, jotta se vastaa johtamisjärjestelmän kansainvälisiä vaatimuksia”, Ylä-Autio sanoo.

JAA