Päämainos

Oriola saa 9 miljoonan euron korvauksen

Accenture saa lisätöistä miljoona euroa Oriolalta.

21.08.2018
Teksti Esko Lukkari

Lääketukkuyhtiö Oriola saa yhdeksän miljoonan euron korvauksen Espoon Mankkaan uuden logistiikka- ja varastonhallintojärjestelmän toimittaneelta Accenturelta.

Oriolalla oli vuonna 2017 pahoja toimitusvaikeuksia Mankkaan logistiikkakeskuksessa, koska varastonhallinnan IT-järjestelmä ei toiminut odotusten mukaisesti. Oriolassa vaihtuivat tuolloin sekä toimitusjohtaja että IT-johtaja.

Accenture ja Oriola sopivat haittakorvauksesta 17.8 ja Oriola tiedotti asiasta samana päivänä. Samalla sovittiin, että yhtiöiden välinen yhteistyö päättyy nykyisen sopimuksen mukaan 31.12.2018.

Oriolan tiedotteessa ei mainita Accenturen nimeä, mutta yhtiö on aiemmin kertonut, että IT-ratkaisun toimittaja on Accenture.

Osapuolet ovat Oriolan tiedotteen mukaan sopineet, ottamatta kantaa osapuolten vastuisiin, että uuden IT-ratkaisun toimittaja osallistuu aiheutuneisiin kuluihin maksamalla Oriolalle yhdeksän miljoonaa euroa. Summa maksetaan Oriolalle kuluvan vuoden kolmannen ja neljännen vuosineljänneksen aikana.

Oriola maksaa toimittajalle yhden miljoona euroa työstä, jota on tehty uuden logistiikka- ja varastonohjausjärjestelmän käyttöönoton jälkeen syyskuussa 2017.

Toimittaja jatkaa vuoden loppuun asti laskutettavien palvelujen toimittamista mukaan lukien palvelujen siirron Oriolalle.

JAA