Päämainos

Orthexilla verkoista muoviämpäreitä

Vanhat kalaverkot ovat meri- ja järvieläinten yksi pahimmista riskitekijöistä.

06.08.2019
Teksti Esko Lukkari

Lohjalla muovituotteita valmistava Orthex on alkanut valmistaa muoviämpäreitä käytöstä poistetuista kalastusverkoista. Verkot ovat yksi vaarallisimmista meri- ja järviluonnon eläinten uhista ja merkittävä ympäristöriski.

Mereen hylätyt kalastusverkot tappavat lintuja, kaloja ja merinisäkkäitä. Ne ovat myös osa maailman merten vakavaa muoviongelmaa: kalastusverkon hajoaminen luonnossa voi kestää jopa 600 vuotta.

Asiasta kertoo WWW-lehti 2/2019. Kemianteollisuus ry julkaisi artikkelin verkkosivuillaan 7.7.

Verkot saadaan Tanskasta

Orthex on nyt tuonut markkinoille sataprosenttisesta kierrätysmuovista valmistetun ämpärin, jossa kalaverkot saavat uuden elämän. Materiaalin yritys ostaa tanskalaiselta Plastix-yhtiöltä, joka hankkii käytöstä poistuvia verkkoja kalastajilta sekä pesee ja leikkaa verkot uusiomuovin raaka-aineeksi.

”Kalastajat saavat hyvitystä käytöstä poistetuista verkoista, jolloin ne saadaan hyötykäyttöön eivätkä päädy meren pohjaan”, Orthexin toimitusjohtaja Alexander Rosenlew sanoo ertikkelissa.

Suurin osa maailman merissä lilluvasta muovista on peräisin mantereelta.

”Muovi ei saisi päätyä luontoon missään nimessä, se pitää kierrättää. Jätehuolto toimii Suomessa hyvin mutta maailmalla valitettavan huonosti. Eivät ne ämpärit itsestään sinne mereen kävele.”

Kierrätysmuovisen ämpärin hiilijalanjälki on huomattavan pieni neitseellisestä muovista valmistettuun verrattuna. Kierrätysmateriaalin käyttö tukeekin Orthexin tavoitetta korvata perinteistä muovia muilla raaka-aineilla. Kukkaruukut ja parvekelaatikot valmistetaan jo nyt kokonaan uusiomuovista.

”Etsimme koko ajan ympäristön kannalta parempia vaihtoehtoja tuotteidemme materiaaleiksi. Jo ensi vuoteen mennessä tavoitteenamme on nostaa kierrätysmateriaalin osuus tuotannossa noin 17 prosenttiin, kun se nyt on reilut viisi prosenttia”, Rosenlew kertoo.

JAA