Päämainos
Posti nostaa taas postimerkkien hintoja
Toimitusketjut 16.04. 05:00

Posti nostaa taas postimerkkien hintoja

Kirjemäärästä on hävinnyt 2000-luvulla sähköisen viestinnän myötä yli 60 prosenttia.

16.04.2021
Teksti Esko Lukkari

Posti nostaa kirjepalveluiden hintojaan 11.5. Käteismaksullisia kirjepalveluita ovat mm. postimerkillä maksetut kotimaan ja ulkomaan kirjeet, jotka kuuluvat yleispalvelun piiriin.

Suomalainen kuluttaja käyttää kirjeiden lähettämiseen keskimäärin alle 20 euroa vuodessa. Hintojen muuttuminen tarkoittaa hänelle korotuksena alle 2 euroa vuodessa. Postin mukaan kotitalous saa nykyisin 3,5 osoitteellista lähetystä viikossa.

Posti tiedotti postimerkkien hinnankorotuksista 9.4. 

Postimäärät ovat vähentyneet digitalisaation myötä ja lasku jatkuu. Koronapandemia kiihdytti vähenemistä rajusti viime vuonna. Se on lisännyt Postin mukaan kustannuspaineita nostamalla kirjejakelun yksikkökustannuksia sekä ulkomaille lähetettyjen lähetysten kustannuksia.

Kirjemäärästä on hävinnyt 2000-luvulla sähköisen viestinnän myötä yli 60 prosenttia. Kirjeiden määrä väheni 16 prosenttia vuonna 2020 eikä paperipostin laskeva trendi ei ole pysähtymässä. 

Nykyisellä laskuvauhdilla kirjemäärän arvioidaan jopa puolittuvan nykyisestä tasostaan seuraavan kolmen vuoden aikana ja ennusteen mukaan vuonna 2023 kotitalouksiin jaetaan enää keskimäärin kaksi osoitteellista lähetystä viikossa. Postin toiminta rahoitetaan sen asiakkaiden maksamista palveluista eikä yhtiö saa toimintaansa valtion tukea.

Yleispalvelu jatkuu koko maassa

”Olemme vakuuttuneita siitä, että aidoilla kirjeillä ja korteilla on kysyntää vielä pitkään niiden erinomaisen huomioarvon vuoksi. Joudumme nostamaan hintoja, jotta maksut kattavat jakeluverkon kustannukset jakelumäärien vähentyessä. Kun kortteja ja kirjeitä lähetetään vähemmän, sitä suuremmaksi nousee yksittäisen kirjeen tai kortin käsittely- ja jakelukustannus”, sanoo Postin kuluttajakirjepalveluista vastaava Tuija Åkerman.

Postimerkillä maksettujen kirjeiden käsittely ja lajittelu sisältävät useita manuaalisia työvaiheita keräilystä lajitteluun ja jakeluun. Normaalina jakelupäivänä kilometrejä kertyy postinjakelussa yhteensä noin 300 000 km. Postimaksujen hinnoittelulla, joka kattaa jakeluverkon kustannukset, Posti voi varmistaa yleispalvelun koko maassa.

Neljä painoluokkaa

Kirjeet kotimaahan on luokiteltu painon mukaan neljään luokkaan. Enintään 50 gramman kotimaan kortin ja kirjeen hinta on 11.5. alkaen 1,85 euroa (+0,10 euroa).

Enintään 20 gramman ulkomaan kortin ja kirjeen hinta on Priority-luokassa 1,95 euroa (+0,10 euroa). Joulutervehdyksen hinta nousee 1,30 euroon (+ 0,10 euroa).

Kaikkien kotimaan painoportaiden hinnat ovat ikimerkin kerrannaisia. Kevyimpään kirjeeseen tai postikorttiin (1–50 g) riittää yksi ikimerkki, seuraavaan painoluokkaan (51–250 g) riittää kaksi ikimerkkiä ja kolmanteen painoluokkaan (251–1000 g) tarvitaan 4 ikimerkkiä. Painavimmat kirjeet 2 kiloon asti kulkevat kuudella ikimerkillä.


 

AVAINSANAT

Posti Group

JAA