Päämainos

Postissa alkaa palvelujen ja hallinnon YT-neuvottelut

Vähennystarve on 236 henkeä ja tavoitteena 150-200 miljoonan säästöt kolmessa vuodessa.

29.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Posti aloittaa yhteistoimintaneuvottelut töiden uudelleenjärjestelyistä postipalveluissa ja hallinnossa. Taustalla on postimäärän raju vähentyminen.

YT:t alkavat helmikuun ensimmäisellä viikolla ja koskevat hallinnollisia tehtäviä ja palvelutuotantoa. Alustavan arvion mukaan vähentämistarve on enintään 236 vakituisessa työsuhteessa olevaa henkilöä. Palvelutuotannossa on vähentämistarpeen lisäksi merkittävä osa-aikaistamisen ja lomautusten tarve.

Postin mukaan postiala ja sanomalehdistö käyvät läpi rajua rakennemuutosta. Kirjeiden jakelumäärä Suomessa on puolittunut kymmenessä vuodessa ja painettujen sanomalehtien jakelumäärä on pudonnut jo 1950-luvun tasolle. Posti jakaa kotitalouksiin päiväjakelussa keskimäärin vain 8 lähetystä viikossa. Seuraavina vuosina postin määrä vähenee vain kiihtyvää tahtia.

Posti tiedotti asiasta 29.1.

Postin kustannusten alennustarve on vähintään 150 - 200 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana postimäärän rajun vähenemisen takia. Kirjevolyymin tuotot eivät enää kata nykyisen 5-päiväisen jakelun kustannuksia.

Eduskunta vapautti postipalvelujen kilpailun vuonna 2016, ja kilpailu jakelupalveluissa on Postin mukaan kiristynyt. Posti toimii markkinaehtoisesti ja sen toiminta rahoitetaan asiakasmaksuilla eli Posti ei saa valtion tukea, toisin kuin moni muu postialan toimija Euroopassa.

Investoinneilla uutta kasvua

Posti hakee nyt voimakasta kasvua verkkokaupasta ja logistiikkapalveluista, jotka ovat molemmat kasvavia markkinoita. Posti myös investoi uudenlaisiin palveluihin, digitalisuuteen, teknologiaratkaisuihin ja osaamiseen.

Postin strategian painopisteitä ovat menestyminen verkkokaupassa, uusiutuva logistiikka, kirjeen ja lehtien pitäminen tärkeänä asiakkaille, Postin palvelukulttuurin uudistaminen ja digitalisaation hyödyntäminen Postin palvelujen parantajana.

JAA