PostNordille 300 pakettiautomaattia

Vuoden lopussa yhtiöllä on jo lähes 2 000 verkkokauppapakettien noutopistettä ympäri Suomen.

15.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomalaiset ovat pakettiautomaattikansaa. Automaattien tuomaa joustavuutta arvostetaan meillä selvästi muita maita enemmän, ja siksi myös automaattien määrä kasvaa täällä huimaa vauhtia. 

PostNord ottaa vuoden loppuun mennessä käyttöön 300 uutta pakettiautomaattia. Yhtiöllä on vuoden  loppuun mennessä siten lähes 700 pakettiautomaattia ympäri Suomen.

Uudet pakettiautomaatit ovat yhteiskäyttöisiä Pakettipisteitä, ja ne tulevat osaksi PostNordin valtakunnallista noutopisteverkostoa. Niiden myötä PostNordilla on jo lähes 2 000 verkkokauppapakettien noutopistettä ympäri Suomen.

Suomalaiset ovat pakettiautomaattikansaa. Automaattien määrä on kasvanut nopeasti.  

Suomi poikkeaa Pohjoismaista

”Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, tarkalla toimitusajankohdalla ei ole suomalaisille niin suurta väliä, kunhan lähetyksen voi noutaa silloin kun se itselle parhaiten sopii. Suomalaiset haluavat yhdistää pakettien noudon esimerkiksi ruokaostosten tekemiseen. Iso osa pakettiautomaateista sijaitseekin  päivittäistavarakauppojen yhteydessä”, PostNordin verkkokauppa-asiantuntija Mika Granath sanoo yhtiön tiedotteessa 12.5.

Koronapandemia on saanut suomalaiset shoppailemaan verkossa fyysisten kauppojen sijaan, ja myös uusia verkkokauppoja on perustettu paljon. Paketteja toimitetaan tällä hetkellä selvästi suurempia määriä kuin huhtikuussa tavallisesti, ja liikkumisrajoitusten myötä erityisesti kotitoimitusten määrä on kasvanut huimasti.

”Jossain vaiheessa on edessä paluu normaalimpaan arkeen. On mielenkiintoista nähdä, tuleeko nyt niin suosituista kotitoimituksista suomalaisten uusi suosikki vai pitävätkö pakettiautomaatit pintansa. Selvää kuitenkin on, että kumpaakin toimitusvaihtoehtoa tarvitaan”, Granath toteaa.

JAA

LUETUIMMAT