Päämainos

Puolet hyväksyisi sähkölaitteiden etäohjauksen

Toinen puoli pelkää sähkölaitteiden etäohjauksessa kontrollin menettämistä ja lisäkustannuksia.

17.04.2019
Teksti Esko Lukkari

VTT:n selvityksen mukaan yli puolet kansalaisista eli 57,5 prosenttia kuluttajista suhtautuu kotinsa sähkölaitteiden etäohjaukseen myönteisesti. Toinen puoli vastaajista taas epäilee sitä.

VTT:n kyselyssä selvitettiin, kuinka kuluttajat suhtautuvat ajatukseen, että kolmas osapuoli ohjaisi etänä heidän laitteitaan. Kyselyyn vastasi 2110 sähkön pienkuluttajaa, joista 57,5 prosenttia suhtautui ajatukseen myönteisesti. 49 prosenttia olisi valmis kotinsa sähkölaitteiden etäohjaukseen, jos se tapahtuisi huomaamatta ja hyödyttäisi myös häntä itseään.

VTT tiedotti asiasta 12.4.

Kysely tehtiin verkossa osana VTT:n, Business Finlandin ja suomalaisten yritysten EDES (Energy Data Ecosystems and Services) -tutkimusprojektia marras-joulukuussa 2018. Myös Kiinteistöliitto ja Omakotiliitto osallistuivat kyselyn jakeluun.

Sähkölaitteiden etäohjaukseen perustuva kulutusjousto on yksi ratkaisuista, jolla tasapaino sähkön tuotannon ja kulutuksen välillä voidaan saavuttaa jatkossa.

Uusiutuva energia taustalla

Yhteiskunta sähköistyy kiihtyvällä tahdilla, ja sähköä käytetään uusilla tavoilla muun muassa lämpöpumpuissa ja sähköautojen latauksessa. Kulutuksen lisääntyminen luo kuitenkin tarpeita sähkön käytön ohjaamiseen. Lisäksi uusiutuvien tuotantotapojen, kuten aurinko- ja tuulienergian lisääntyminen, luovat uusia haasteita sähköjärjestelmälle.

”Nämä muutokset aiheuttavat sähköverkkoon kuormitushuippuja, jotka rasittavat niin sähkönjakeluun kuin myös -tuotantoon käytettävää infrastruktuuria. Tämä tulee yhteiskunnalle kalliiksi”, sanoo VTT:n erikoistutkija Anne Immonen tiedotteessa.

Näiden joustavien kuormien tuominen älykkään, markkinaehtoisen ohjauksen piiriin auttaa tasoittamaan verkon kuormia.

”Kyse olisi siis siitä, että kuluttajat joustaisivat mieltymyksistään sähkön käytössä. He määrittelisivät, missä rajoissa he voisivat esimerkiksi siirtää sähkölaitteiden käyttöä aikaan, jolloin sähköä on enemmän saatavilla. Kuluttajalle ei välttämättä ole merkitystä, milloin vesivaraajaan syötetään energiaa, kunhan lämmintä vettä riittää. Älykkäämpi kuormanohjaus tasaisi kulutushuippuja ja toisi sähköverkon tuotantoon ja jakeluun hyötyjä”, sanoo Immonen.

Rahallinen hyöty kiinnostaa

Etäohjaukseen suostuvaiset vastaajat toivoivat etenkin rahallista hyötyä: 92 prosenttia toivoi pienempää sähkölaskua. Myös ympäristöhyöty oli tärkeä: 51 prosenttia toivoi kulutusjouston lisäävän uusiutuvan energian käyttöä ja vähentävän päästöjä.

Suuri osa vastaajista halusi myös itse optimoida kulutustaan ja saada tietoa kotinsa kulutuspiikeistä. Jopa 65 prosenttia olisi valmis järkeistämään kulutustaan muun muassa välttämällä sähkölaitteiden yhtäaikaista käyttöä.

Noin puolet vastaajista suhtautui etäohjaukseen epäilevästi. Huolenaiheina mainittiin muun muassa yksityisyyden ja kontrollin menettäminen, mahdolliset lisäkustannukset, tietoturvariskit, tekniikan toimivuus sekä pelko siitä, että joku muu hyötyy ja kuluttajalle jäävät vain haitat. Moni koki riittäväksi ohjata itse sähkölaitteitaan, eikä nähnyt tarvetta etäohjaukselle.

”Tämä kertoo kuluttajien tiedon puutteesta: omaa sähkönkulutusta voi optimoida itse, mutta samalla hyödyt kulutusjoustosta suuremmassa mittakaavassa sähkömarkkinoilla jäävät saamatta. Sähkön kulutusjouston perimmäinen tarkoitus on tukea uusiutuvia energiamuotoja, kuten aurinko-, tuuli- ja vesivoimaa”, Immonen sanoo.

JAA