Päämainos
Railgate Finland perustetaan Kouvolaan
Toimitusketjut 22.06. 07:40

Railgate Finland perustetaan Kouvolaan

Pitkien junien intermodaaliterminaali aloittaisi toimintansa vuonna 2023.

22.06.2020
Teksti Esko Lukkari

Kouvola Innovation Oy ja Kouvolan kaupunki suunnittelevat pitkien junien intermodaaliterminaalin hallinnointiyhtiön, Railgate Finland Oy:n perustamista. Sen pitäisi olla toiminnassa jo vuosina 2020-2022.

Kouvola on halunnut pitkään nousta Kiinaan ja kauko-itään suuntautuvan junaliikenteen valtakunnalliseksi keskukseksi ja investoinut sen kehittämiseen. Intermodaaliterminaali toisi asiaan lisävauhtia ja se käynnistyisi vuonna 2023.

Kouvola Innovation tiedotti yhtiöstä 11.6.

Perustettava yhtiö hallitsisi terminaalialuetta sekä vuokraisi aluetta yrityksille ja kiinteistöinvestoijille. Yhtiö rakennuttaisi ja vuokraisi myös terminaalialueen porttirakennusta. Se myös vastaisi terminaalialueen markkinoinnista ja myynnistä ja infrastruktuurin kehittämisestä. Yhtiö voisi tarjota myös palveluita.

Open access -periaatteella

 Hallinnointiyhtiö ei tarjoaisi lastinkäsittely-, varastointi- tai huolintapalveluita alueella. Kaikilla toimijoilla olisi open access –periaatteen mukainen mahdollisuus päästä alueelle, suorittamalla hallinnointiyhtiön palveluhinnaston mukaisia maksuja.

”Hallintoyhtiö mahdollistaa uuden terminaalialueen täysipainoisen markkinoinnin aloituksen ja antaa oikeudellisen rakenteen, joka mahdollistaa sopimusten teon tulevien sijoittujien kanssa”, sanoo tiedotteessa toimitusjohtaja Martti Husu, Kouvola Innovationista.

Perustamisprosessi esitetään toteutettavan kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa Railgate Finland perustettaisiin Kouvola Innovation Oy:n tytäryhtiöksi toiminnan käynnistämistä varten. Kun RRT-rakennusaika on päättynyt ja kohde on luovutettu kaupungille, yhtiön toiminta on mahdollista siirtää erikseen suunniteltavalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla kaupungin tytäryhtiöksi.

JAA