Päämainos
Rauanheimon Tahkoluodon hiiliterminaali täyskäytössä
Toimitusketjut 07.01. 06:15

Rauanheimon Tahkoluodon hiiliterminaali täyskäytössä

Yhtiö lastaa venäläistä hiiltä aluksiin Porin satamassa länsimarkkinoille vietäväksi.

07.01.2022
Teksti Esko Lukkari

KWH Logistics -ryhmään kuuluvan Rauanheimon Porin Tahkoluodon satamaan tekemät ja viime kesänä valmistuneet investoinnit mahdollistavat jopa 160 junavaunun päivittäisen purkamisen satamassa. 

Rauanheimo kuljettaa Porin Tahkoluodon syväsataman kautta venäläistä kivihiiltä Euroopan, Amerikan ja Aasian markkinoille. Satamassa voidaan vuositasolla käsitellä kivihiiltä jopa kolme miljoonaa tonnia ja määrää voidaan vielä kasvattaa. 

Tahkoluodon kautta Suomeen on aiemmin tuotu kivihiiltä sekä Yhdysvalloista että Australiasta.

KWH Logistics kertoo asiasta verkkosivullaan 31.12.2021.

Kivihiilen maailmanmarkkinahinta on noussut reippaasti viime aikoina ja siksi Rauanheimon investoinnit Tahkoluodon sataman tavarankäsittelykapasiteettiin osuivat yhtiön mukaan oikeaan ajankohtaan.

Rauanheimo aloitti investoinnit Tahkoluodon hiiliterminaaliin ja sen laitteisiin vuonna 2018 ja terminaali avattiin viime kesänä. Samalla kun Virossa sijainnut hiiliterminaali suljettiin, osti Rauanheimo Viron terminaalin hyväkuntoiset  saksalaisen ThyssenKruppin toimittamat kuljetinjärjestelmät ja kenttälaitteet, jotka siirrettiin sittemmin Tahkoluotoon.

”Terminaali on kuin pieni tuotantolaitos”

”Terminaali on kuin pieni tuotantolaitos”, sanoo tiedotteessa Rauanheimon toimitusjohtaja Tero Kosonen.

Kososen mukaan terminaalin tavarankäsittelylaitteet ovat hyvässä kunnossa ja yhtiön henkilöstö osaa käyttää niitä erinomaisesti. Sataman iso varastointikapasiteetti mahdollistaa hiilivaunujen nopean purkamisen ja lastaamisen laivoihin. 

Tahkoluodossa on puoliautomaattinen purkuasema, jossa hiili siirretään junanvaunuista kuljetusjärjestelmään ja edelleen varastoon ja sieltä laivoihin. Tahkoluodossa on myös Suomen ainoa lämmitettävä hiilen varastohalli, joka mahdollistaa hiilen nopean käsittelyn myös pakkasilla. Sataman kuljetusjärjestelmät ovat myös katettuja ja säältä suojattuja. Satamapihalla on lisäksi 22 vesitykkiä.

Mäntyluodon radan sähköistäminen viime vuonna on tiedotteen mukaan lisännyt Porin sataman houkuttelevuutta kauttakuljetuksissa. 

AVAINSANAT

KWH Logistics

JAA