Päämainos
Satamat toimivat yhä normaalisti
Toimitusketjut 02.04. 09:55

Satamat toimivat yhä normaalisti

Satamat ovat osa kansallista huoltovarmuutta valmiuslain voimassa ollessa.

02.04.2020
Teksti Esko Lukkari

Tavaraliikenne on Satamaliiton mukaan liki normaalilla tasolla Suomen satamissa. Valmiuslain rajoitukset Schengen-alueen sisärajatarkastukset ja Uudenmaan maakunnan liikkumisrajoitukset eivät ole siihen vaikuttaneet.

Liiton 31.3. antaman tiedotteen mukaan tyhjien konttien markkinassa on ollut jossain määrin saatavuuspulaa ja hetkellisesti EU:n jäsenmaiden rajamuodollisuuksissa oli merkittäviäkin viiveitä, jotka heijastuivat rekkaliikenteen myöhästymisiin Itämeren laivaliikenteen aikatauluista.

Liitto korostaa, että kuljetusketjun osapuolet rakentavat toimintansa tällä hetkellä merkittävästi vähäisemmälle ennustettavuudelle kuin normaalioloissa. Siksi sen mielestä on tärkeää, että satamat viestivät, että tavoitteena on pitää kaikki ulkomaan liikenteen satamat auki ja täysimittaisesti toiminnallisina.

Kauppa hakenut uusia reittejä

Henkilöliikenteen rajojen sulkeutumisen jälkeen ulkomaan kaupan tavaraliikenteen logistiset reitit löysivät Satamaliiton mukaan vaihtoehtoiset uudet kuljetusketjunsa jokseenkin nopeasti. 

Satamat ovat osa kansallista huoltovarmuutta ja toimitusketjujen sujuvuutta. Satamat ja satamien palvelut ovat merikuljetusten ohella määritelty yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisiksi toiminnoiksi. 

Satamayhtiöt ja satamien eri palvelutoiminnoista vastaavat organisaatiot ohjeistavat henkilöstöään ja asiakkaitaan, jotta sataman toimintojen jatkuvuus voidaan turvata. Tilojen käytössä, asioinnissa ja vuoronvaihtokäytännöissä tarvitaan hienosäätöä, jotta keskinäisiltä lähikontakteilta vältytään. 

Suomen Satamaliitto ry, Satamaoperaattorit ry ja Laivameklarit ry ovat koonneet listan hyviä käytänteitä, kuinka satamissa voidaan toimia ja siten turvata Suomen talouden kivijalan, ulkomaankaupan, toimivuus tällä viikolla ja useilla viikoilla tästä eteenpäin. Lähipäivinä valmistuva ohjeistus on tarkoitettu täydentämään satamissa olemassa olevia toimintaohjeita ja prosesseja.  

JAA