Päämainos

Sotkamon hopeakaivos käynnistyy 2019

Kaivosinvestointi on nyt loppusuoralla.

06.09.2018
Teksti Esko Lukkari

Sotkamo Silverin hopeakaivosinvestointi on jo loppusuoralla. Hanke on edennyt aikataulussa ja suunnitellussa kustannuskehyksessä. Rikastamorakennuksen lattiavalut ovat valmistuneet ja laiteasennukset aloitettu.

Murskatun malmin välivaraston perustukset on valettu ja varastorakennuksen pystyttäminen alkaa. Prosessivesilinja Olkilahden vedenottamolta on valmistunut. Avolouhosalueen maanpoistotyöt ja rikastushiekka-altaiden ja patojen rakentaminen etenevät suunnitelmien mukaisesti.

Yhtiö tiedotti hankkeen etenemisestä 3.9.

"Kesä on ollut erittäin suotuisa rakennustöille ja lämpimät säät ovat edesauttaneet infra- ja maarakennustöitä. Hanke etenee suunnitelmien mukaisesti kaikilla osa-alueilla. Uskon että kykenemme pitämään aikataulumme ja kustannusraamit myös rakennushankkeen loppuvaiheen ajan”, sanoo tiedotteessa Sotkamo Silver AB:n konsernijohtaja Timo Lindborg.

Rakennustyömaan henkilövahvuus on nyt noin 90 henkilöä ja nousee noin 150 henkilöön laiteasennusvaiheessa lokakuussa. Tavoitteena on käynnistää hopeakaivoksen kaupallinen tuotanto alkuvuodesta 2019. Itse kaivoksen pitäisi työllistää tuotannossa noin sata henkeä ja välilliset vaikutukset luovat myös kymmeniä uusia työpaikkoja seudulle.

Seuraavaksi tehdään kaivoksen rikastamon prosessisähköistys- ja laiteasennukset, malminkäsittelyn kuljetinjärjestelmän asennukset sekä hienomurskaamon ja seulomon laiteasennukset.

Louhinta avolouhoksessa ja maanalaisessa kaivoksessa käynnistyy syksyn aikana. Samalla prosessivesialtaat ja vedenpuhdistamo valmistuvat.

Kaivoksen louhintamäärät olisivat aluksi 350 000-450 000 tonnia vuodessa, mutta yhtiö on jo ilmoittanut hakevansa ympäristölupaa tuotannon laajentamiseen. Nykynäkymillä hopeaa riittäisi louhittavaksi kymmeneksi vuodeksi, mutta syvemmällä olevat hopeavarat jatkanevat kaivoksen toimintaa vielä vuosilla.

JAA