Päämainos

Suomen logistiikka pärjää kv-vertailussa

Parhaimmillaan Suomi ollut Maailmanpankin listalla jopa globaali kolmonen.

06.11.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomalaisen logistiikan suorituskyky on globaalissa vertailussa huipputasoa. Sveitsiläisen tutkimuslaitoksen IMD:n vuoden 2019 kilpailukykyvertailussa Suomi sijoittui 63 maan vertailussa sijalle 13. Sitä uudemmassa World Economic Forumin vertailussa Suomi oli sijalla 11.

Tämä käy ilmi Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliiton SHLL Turun yliopistolla teettämässä Huolinta - avain toimivaan ulkomaankauppaan -tutkimuksessa. Tutkimus julkaistiin 26.10.

Maailmanpankki on vuodesta 2017 lähtien julkaissut maailmanlaajuista Logistics Perfotrmance-indeksiä tai LPI-vertailua, jossa arvioidaan eri maiden ulkomaankaupan logistista toimivuutta. Maailmanpankki on julkaissut LPI-vertailun yhdessä Turun yliopiston kauppakorkeakoulun toimitusketjujen johtamisen tutkimusryhmän kanssa parin vuoden välein. 

Tuorein LPI-vertailu on vuodelta 2018. Siinä Suomi sijoittui 160 maan joukossa kymmenenneksi. Suomi on kuulunut kussakin kuudessa vertailussa maailman parhaaseen kymmenykseen. Vuonna 2012 Suomi oli jopa 3:s. Suomen logistiikkasektoreista parhaiten on sijoittunut tullaustoiminta.

Myös Ruotsi, Saksa ja Tanska ovat parhaan kymmenyksen joukossa. Saksa on usein ollut jopa listan ykkönen.

Etusivulle >

Lisää toimitusketju-uutisia >

JAA