Päämainos

Tallinna-tunnelin jatkotoimet selvitetään pikavauhdilla

01.03.2018
Teksti Esko Lukkari

Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) asettama työryhmä selvittää pikavauhdilla Helsinki-Tallinna-tunnelin mahdollisten jatkotutkimusten tarpeen ja rahoituksen. Aikaa työryhmällä on toukokuun loppuun saakka. 

Työryhmä arvioi mahdollisia jatkotoimia helmikuussa valmistuneen Helsingin ja Tallinnan rautatietunnelin FinEst Link -loppuraportin pohjalta. 

”Tallinnan ja Helsingin välinen rautatietunneli olisi tärkeä hanke koko Suomen ja Euroopan yhteyksien parantamisessa. Nyt on tärkeää jatkaa hyvin alkanutta selvitystyötä yhdessä keskeisten tahojen kanssa”, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ministeriön tiedotteessa. 

Työryhmän on työssään huomioitava tunnelin laajemmat taloudelliset vaikutukset, rahoitukseen liittyvät kysymykset, kuljetuksen ja logistiikan yhteydet sekä liiketoimintamallit, sujuvat matkaketjut ja tuleva teknologinen kehitys. 

Työryhmässä on edustus Suomen ja Viron liikenne- ja viestintäministeriöistä, sekä Helsingin ja Tallinnan kaupunkien edustajat. Lisäksi työryhmä kuulee työnsä tueksi myös muita hankkeeseen liittyviä tahoja.

JAA