Päämainos

Tuko ollut myös iso logistiikkatoimija

Kaupan murros johtamassa maineikkaan yhtiön lopettamiseen.

09.08.2018
Teksti Esko Lukkari

Tukon liiketoimintojen mahdollinen lopettaminen johtaa myös ison logistiikkatoimijan poistumiseen markkinoilta. Tukolla on käynnissä YT-neuvottelut, jotka koskevat yhtiö koko henkilöstöä eli 170 työntekijää.

Tuko tiedotti YT-neuvotteluista ja toiminnan mahdollisesta lopettamisesta 6.8.

Tukon jäsenistä Wihuri on rakentanut oman logistiikkakeskuksen ja Heinon Tukun hankinnat Tukolta päättyvät tämän kuun aikana, kun Stockmannin Herkku siirtyi S-ryhmälle. Lisäksi Suomen Lähikauppa on siirtynyt Ruokakeskon omistukseen.

Tukon liikevaihto on vuosien 2016 ja 2017 aikana pudonnut noin 740 miljoonasta eurosta nykyiseen alle 300 miljoonaan euroon vuodessa. Tukon tulos on ollut vuodesta 2017 eteenpäin merkittävästi tappiollinen. Tukon jäsenet ovat toistaiseksi kattaneet osuuskunnan tappioita.

Wihuri Oy Aarnion hankintojen poistumisen jälkeen Tukolla ei ole enää osuuskunnan jäsenyyteen perustuvia asiakkaita. Toiminnan jatkaminen Tukon ulkopuolisten asiakkaiden ja merkitykseltään pienten volyymien varassa, ei tule olemaan mahdollista. Tukon hallituksen tämän hetkisen käsityksen mukaan Tukon liiketoiminnat joudutaan ajamaan alas.

Mikäli YT-neuvottelujen aikana ei löydetä työpaikkoja turvaavia ratkaisuja, neuvottelujen lopputuloksena saattaa olla noin 170 tukolaisen työsuhteen päättyminen.

JAA