Päämainos
 400-metrinen Ever Given -konttilaiva ajoi sivuun väylältä ja tukki Suezin kanavan 23.3.
Toimitusketjut 29.03. 07:28

400-metrinen Ever Given -konttilaiva ajoi sivuun väylältä ja tukki Suezin kanavan 23.3.

Uutislähteet: Suezin kanavan tukkinut Ever Given irti

Vielä on epävarmaa kuinka pian kanavan liikenne palautuu normaaliksi.

29.03.2021
Teksti Osto&Logistiikka

Yhdysvaltalaisen Bloomberg-median mukaan Suezin kanavan tukkineen Ever Given -konttialuksen irrottamisessa on tapahtunut merkittävä edistysaskel. Alus on saatu osittain irrotettua ja sen kurssia muutettua. Bloombergin mukaan vielä on epävarmaa kuinka pian Ever Given tai sen molemmin puolin jumissa olleet alukset pystyvät jatkamaan matkaansa.

Asiasta uutisoi Suomessa muun muassa Helsingin Sanomat.

Irrotusoperaatiossa aluksen alta poistettiin muun muassa 27 000 kuutiometriä hiekkaa. Lisäksi aluksen irrottamiseen osallistui suuri määrä hinaajia, jotka jatkavat edelleen töitä Ever Givenin kurssin vahvistamiseksi kapeassa kanavassa. 

Ennätysruuhkat

Suezin kanavan tukos on aiheuttanut kanavalle ennätysmäisen laivaruuhkan. Väylän avautumista odottaa uutislähteiden mukaan Ever Givenin molemmin puolin yli 450 alusta. Alusten sijaintitietoja voi seurata lähes reaaliajassa muun muassa Vesselfinder-sivustolla.

Kanavan kautta kulkee noin 12 prosenttia maailmankaupasta, joten Ever Givenin haverilla on ollut merkittäviä vaikutuksia globaaleihin toimitusketjuihin. Esimerkiksi elektroniikka-, auto- ja IT-teollisuus kärsivät jo valmiiksi puolijohteiden niukasta saatavuudesta. Lisäksi koronapandemia ja esimerkiksi Brexit ovat vielä monelle yritykselle ja markkina-alueille todellisia haasteita. 

Lähes viikon kestänyt tukos on pistänyt monet varustamot tukalaan asemaan. Suezin kanavaa normaalisti käyttäville aluksille on jäänyt vaihtoehdoiksi valita joko ennalta-arvaamattoman pitkä odotus väylän vapautumiseksi tai kallis ja lähes viikon kestävä kiertoreitti Afrikan ympäri.

Taiwanilaisen Evergreen-varustamon edustajat arvioivat tuoreeltaan haverin syyksi voimakasta tuulta, joka tarrasi alukseen sen edetessä hiljaisella vauhdilla ja ollessa siksi huonosti ohjattavissa. Vahvistettua syytä aluksen karilleajoon ei ole vielä uutisoitu.

JAA