Päämainos

Vaasan yliopisto tutkii biokaasun mahdollisuuksia

Joukko yrityksiä kartoittaa yliopiston johdolla biokaasun hyödyntämismahdollisuuksia.

28.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Vaasan yliopisto alkaa tutkia biokaasun hyödyntämismahdollisuuksia ja sen käytön lisäämisen esteiden poistamista Pohjanmaalla. Tutkimushanketta rahoittaa Euroopan unionin aluekehitysrahasto EAKR.

Vaasan yliopisto tiedotti asiasta 26.5.

”Pohjanmaa on biokaasun tuotannossa ja liikennekäytössä yksi maamme edelläkävijöistä, ja alueella on paljon siihen liittyvää osaamista. Varsinkin teolliset toimijat ovat kiinnostuneita sen käytöstä, mutta biokaasun riittävyys, saavutettavuus, infra ja hinta, hidastavat siihen liittyviä investointeja”, sanoo tiedotteessa projektivastaava Karita Luokkanen-Rabetino Vaasan yliopiston VEBIC-tutkimusalustalta.

Hankkeessa selvitetään Vaasan alueen edellytyksiä luoda nesteytetyn biokaasun infrastruktuuria ja biokaasun hyödyntämistä teollisuuden tutkimus- ja koetoiminnassa, meriliikenteessä, jäte-energia-alalla ja kasvihuoneteollisuudessa. Samalla pyritään tuomaan alueen biokaasutoimijoita yhteen rakentamalla yhteisiä toimintamalleja.

Joukko yrityksiä mukana  

”Hanketta tukee monialainen yritysjoukko, mikä kertoo biokaasun käyttöön liittyvästä kiinnostuksesta ja potentiaalista”, sanoo hankkeessa projektipäällikkönä ja tutkijana toimiva Kirsi Spoof-Tuomi yliopiston Uusiutuvat energiat -tutkimusryhmästä.

Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Wärtsilä, Westenergy, Stormossen, Wasaline, Remeo, Österbottens Svenska Producentförbundet ja Jepuan Biokaasu.

”Tutkimus- ja selvitystyöllä tuotamme alan toimijoille tärkeää tietoa kehitys- ja investointipäätösten tueksi”, sanoo yliopiston energiatekniikan professori Seppo Niemi.

”Westenergyä kiinnostaa kaasun käyttö ja tuotanto. Tarvitsemme ajoittain tukipolttoainetta ja toimintaamme liittyy paljon logistisia ratkaisuja. Olisi hienoa, jos näissä voitaisiin korvata fossiilisia polttoaineita biokaasulla. Myös biokaasun tuotanto yhdyskuntajätteistä kiinnostaa. Toivomme, että tuloksia pystytään hyödyntämään Westenergyn omistajayhtiöiden kesken”, summaa Westenergyn toimitusjohtaja Olli Alhoniemi.

”Kuljetusalan dekarbonisaatio on tärkeä asia, mikä vaatii ponnisteluja monilla rintamilla. Biokaasun käyttö on yksi vaihtoehto kasvihuonekaasujen vähentämiseksi, ja tuotannon ja käytön tutkiminen vahvoissa verkostoissa on tapa löytää uusia, innovatiivisia ratkaisuja”, sanoo laboratoriopäällikkö Christer Wik Wärtsilästä.

Vaasan yliopistosta hankkeessa ovat mukana yliopiston Uusiutuvat energiat -tutkimusryhmä sekä energian ja kestävän kehityksen VEBIC-tutkimusalusta.

Biokaasun hyödyntämismahdollisuudet Pohjanmaalla -hanke käynnistyi 1. maaliskuuta 2020 ja se päättyy 28. helmikuuta 2022. Sen budjetti on 314 000 euroa, josta ulkoisen rahoituksen osuus on 269 000 euroa.

JAA