Päämainos
Vientiyritykset raportoivat protektionismin reippaasta kasvusta
Toimitusketjut 27.06. 11:55

Vientiyritykset raportoivat protektionismin reippaasta kasvusta

EU poisti viime vuonna ennätysmäärän kaupan esteitä yritysten tieltä.

27.06.2018
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

EU-komissio poisti viime vuonna ennätyksellisen määrän kaupan esteitä, joita Euroopan ulkopuolelle tuotteita ja palveluita kauppaavat yritykset kohtaavat. Eurooppalaiset vientiyritykset ilmoittivat protektionismin kasvaneen viime vuonna merkittävästi.

"EU on maailman avoin markkina-alue. Siksi yritämme varmistaa, että EU:n ulkopuoliset markkinat olisivat samaan tapaan yhtä avoimet yrityksillemme ja tuotteillemme", kauppapolitiikasta vastaava komissaari Cecilia Malmström totesi Brysselissä Trade & Investment Barriers -raportin julkistustilaisuudessa.

Kiina tehtailee eniten esteitä

Protektionismin nousun takia EU-komission työ kaupan esteiden poistamiseksi on tullut Malmströmin mukaan entistäkin tärkeämmäksi. Asia on EU:n kauppapolitiikan ytimessä ja tehokkaat ratkaisut löytyvät kansainvälisistä kauppasäännöistä.
"Kun protektionismi kasvaa, on vahdittava entistä tarkemmin, että EU:n sääntöjä noudatetaan", komissaari painotti.

EU:n tehostetun markkinoillepääsystrategian ansiosta kaikkiaan 45 kansainvälisen kaupan estettä poistettiin kokonaan tai osittain vuonna 2017. Luku on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2016. Poistetut kaupan esteet koskevat 13 keskeistä EU:n vientialaa, mukaan lukien lentoliikennettä, autoteollisuutta, keramiikkaa, ICT ja elektroniikkasektoria sekä lääke-, tekstiili-, nahka-, maatalous-, elintarvike-, teräs- ja paperiteollisuutta.

Pelkästään vuosina 2014-2016 poistettujen kaupan esteiden ansiosta EU-maiden yritykset veivät vuonna 2017 tuotteita ja palveluita 4,8 miljardia euroa enemmän. Raportin mukaan vuonna 2017 havaittiin 67 uutta kaupan estettä. Tämä vahvistaa aiempina vuosina havaitun huolestuttavan protektionistisen kehityksen. Eniten uusia kaupan esiteitä tehtailtiin Kiinassa, jota seurasivat Venäjä, Etelä-Afrikka, Intia ja Turkki.

JAA