Päämainos

Yliopistot torjumaan Turun seudun työvoimapulaa

Alueella tarvitaan vuosittain lisää 450 uutta korkeakoulutettua.

09.10.2017
Teksti Esko Lukkari

Lounais-Suomen työvoimapulaan vastataan seitsemän kotimaisen yliopiston FITech Turku -yhteistyöllä. Teknologiateollisuus ry kertoi hankkeesta verkkosivuillaan. Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelän mukaan muuntokoulutus ja täsmäkoulutus ovat keinoja työvoimapulan torjuntaan.

Meriteollisuuden ja valmistavan teollisuuden menestyksen myötä korkeakoulutetun henkilöstön rekrytointitarve Lounais-Suomessa lähes kaksinkertaistuu lähivuosina. Alueelle pitää saada jopa 450 uutta tekniikan korkeakoulutettua joka vuosi.

”Tilanne haastoi meidät miettimään, miten pystyisimme oikea-aikaisesti vastaamaan huippuosaamisen tarpeisiin hyödyntämällä jo tehtyjä investointeja ja kehitettyä osaamista”, Ilkka Niemelä kertoo artikkelissa.

Osaamistarvekysely paljasti, että yrityksillä on tarvetta hyvin monen alan osaajille. Tämän tarpeen täyttämiseksi koulutusta on lähdetty miettimään FITech Turku -hankkeessa uudella tavalla.

”Jo sisällä oleville opiskelijoille haetaaan malleja siitä, kuinka koulutusta voidaan tehdä yrityksissä. Levitämme täsmäiskuna diplomityöverkostoa sille alueelle, missä on osaamis- ja rekrytointitarvetta”, Niemelä kertoo.

Toisena keinona tuodaan verkostoon kuuluvien yliopistojen osaamista sivuaineopintoina joustavilla opinto-oikeuksilla osaajapulasta kärsiville alueille. Lisäksi muilta aloilta valmistuneille opiskelijoille tarjotaan muuntokoulutusta.

Täsmäkoulutusta meritekniikkaan

”Tuomme täsmäkoulutusta esimerkiksi isojen projektien hallintaan, meritekniikan erityisalueisiin ja ympäristötekniikkaan”, Niemelä listaa.

Niemelän mukaan on olennaista kehittää myös palveluja. Hän kertoo esimerkin kaksivuotisesta mallista.

”Opiskelija suorittaa koulutuksestaan omalla opiskelupaikkakunnallaan ensimmäisen vuoden. Toisena vuonna on vuorossa diplomityöhanke yrityksessä sekä mahdollisesti kesäprojekti ja joku muukin projektityö.”

Niemelä sanoo, että hankkeessa päästään rakentamaan yritysten haasteisiin yhdistyvää projektioppimista ja siihen liittyvää työelämätaitojen opinnollistamista suuressa mittakaavassa.

Niemelä kehottaa yrityksiä ennakoimaan tulevaisuuden osaamistarpeitaan ja tarjoamaan diplomityöpaikkoja sekä kesä- ja projektitöitä opiskelijoille.

”Niissä saa kosketuksen nuoriin ja samalla voi miettiä jo rekrytointiakin.”

Niemelä rohkaisee yrityksiä ottamaan yhteyttä FITech Turku -hankkeeseen. Monet yritykset ovat jo aktivoituneet. Diplomityöpaikkoja on löytynyt jo 50.

JAA