Mersun kuoma-autokauppa kasvoi 50 prosenttia - myös sähkökuorma-autot tulossa
Myös taksimersujen kysyntä on korkealla tasolla.
01.09.2017
Teksti Esko Lukkari
Autokauppa on Suomessa nyt vahvassa myötätuulessa. Esimerkiksi Mercedes-Benzin raskaiden kuorma-autojen kysyntä on kasvanut tänä vuonna reilut 51 prosenttia.
Mersuja myytiin vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana 329 kappaletta. Merkki nosti samalla markkinaosuutensa 18,8 prosenttiin. Viime vuoden vastaava luku oli 14,4.
Saksalaismerkillä on kysyntää myös henkilöautopuolella. Taksien perinteinen ykkösmerkki on kasvattanut myyntiään viidenneksellä alkuvuoden aikana viime vuoteen verrattuna. Myös yksityiseen käyttöön menevien autojen myynti on kasvassa.
Sähköautot tulevat nyt vauhdilla myös kuorma-autoihin. Mercedes-Benz on aloittanut täyssähköisen eCanter-kuorma-auton valmistuksen Portugalissa. Ensimmäiset autot asiakkaille toimitetaan lähikuukausina. Yhdellä latauksella voi ajaa 100 kilometriä.
PIKALINKIT
Linde mullistaa sisälogistiikan
Valmet Automotive alkaa valmistaa Sisun sotilasajoneuvoja Uudessakaupungissa
Saint-Gobainille Raaheen sementtiä korvaava tehdas
Kalmar sähköistää ratkaisujaan Kempowerin ja SINEXCEL:n kanssa
EK kiittelee päätöstä esiselvittää Helsinki–Tukholma-liikenneyhteyttä
