Päämainos
Atol Avion teki konkurssin
16.02. 15:36

Atol Avion teki konkurssin

Kotimainen amfibiokoneita valmistanut yhtiö ajautui jo toisen kerran konkurssiin.

16.02.2021
Teksti Esko Lukkari

Kotimainen lentokonevalmistaja Atol Avion Oy on ajautunut konkurssiin. Jämsässä toiminut ja amfibiokoneita valmistanut yhtiö hakeutui viime syksynä yrityssaneeraukseen, mutta ei päässyt kuitenkaan jaloilleen.

Atol Avionilla on itse asiassa pitkä historia. Yhtiön ensimmäisen Atol Amfibion -koneen prototyyppi valmistui jo vuonna 1988, mutta yhtiö ajautui kuitenkin heti 1990-luvun alussa konkurssiin.

Yhtiö perustettiin uudelleen vuonna 2012, mutta kohtaloksi koitui jälleen konkurssi. Asiasta kertoo Aamulehti 13.2.

Atol Avionin hallituksen puheenjohtaja Anssi Rekula sanoo Aamulehden haastattelussa, että konkurssi on iso pettymys.

”10 vuotta ja vajaa viisi miljoonaa euroa tässä on käytetty aikaa ja rahaa. Aika vähästä jäi lopulta kiinni, ettei päästy maaliin saakka”, hän sanoo.

Yhtiö toimi aiemmin Rovaniemellä, mutta siirsi viime vuoden lopulla toimintansa Jämsän Halliin eli suomalaisen lentokoneteollisuuden ”kehtoon”. Yhtiö yritti saada yhteistyökumppanin vielä tammikuussa käydyissä neuvotteluissa, mutta lopulta kumppania ei löytynyt.

Tyyppihyväksynnän hinta viimeinen niitti

Yhtenä konkurssin syynä Rekula pitää koneen kallista ja raskasta tyyppihyväksyntäprosessia LSA-luokkaan (Light Sport Aircraft) Euroopassa.

Rekulan mukaan moni konevalmistaja on kiertänyt Euroopan kalliin prosessiin menemällä suoraan Yhdysvaltojen markkinoille, jossa tyyppihyväksynnän saa helpommin.

”Meillä ei ollut tällaista ohitustietä, koska Suomella ja USA:lla ei ollut voimassa kahdenvälistä kauppasopimusta lentokoneiden valmistuksesta ja myymisestä”, hän sanoo.

Yhtiölle jäi viimeisimmän koneen Auroran prototyypin tuoteoikeudet. Rekula toivoo, että prototyyppi voisi jatkaa lentojaan jonkun toisen yhtiön omistuksessa. 

AVAINSANAT

ATOL Aviation

JAA