
EK:n Suhdannebarometri: Suhdanteet elpyneet loivasti – yritykset varovaisia tulevaisuuden suhteen
Tuotanto ja myynti ovat kasvaneet, mutta henkilöstömäärä laski hieman.
29.04.2025
Teksti Ilmari Tuomivaara
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) huhtikuun Suhdannebarometrin mukaan suomalaisyritysten suhdanteet ovat alkuvuonna elpyneet odotetusti, mutta nykytilanne pysyy edelleen keskimääräistä heikompana kaikilla päätoimialoilla.
Odotukset lähikuukausille ovat jälleen varovaisempia, eikä suhdanteiden vahvistumiseen uskota laajasti. Koko elinkeinoelämän suhdannenäkymät painuivat hieman miinukselle. Monilla yrityksillä kysyntä on edelleen vaisua ja tuotantomäärien arvioidaan pysyvän ennallaan. Työvoiman määrä pysyisi teollisuudessa ja palveluissa vakaana, mutta rakentamisessa se vähenisi edelleen.
"Suomalaisyritysten suhdanteet ovat ilahduttavasti elpyneet hiljalleen alkuvuonna, vaikka monien toimialojen tilanne onkin yhä vaikea. Vahvaa kasvukäännettä ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja odotukset tulevasta ovat muuttuneet jälleen astetta varovaisemmiksi epävarmassa talousympäristössä", arvioi EK:n pääekonomisti, johtaja Penna Urrila.
Teollisuudessa tuotanto kääntyi kasvuun alkuvuonna, mutta toisen neljänneksen aikana tuotantomäärien ei odoteta kasvavan. Loppukesälle on varovaisia odotuksia kasvun viriämisestä. Rakentamisen tilanne on päätoimialoista heikoin, mutta tuotannon vähenemisen ennustetaan loivenevan kesän mittaan.
"Maailmantalouden epävarmuus heijastuu myös suomalaisyritysten näkymiin. Palvelualojen odotukset ovat pysyneet melko vakaina, mutta teollisuudessa nähty tuotannon kasvu taukoaisi lähikuukausina. Rakentamisen tilanne on edelleen hyvin heikko, mutta suhdanteiden lasku on kuitenkin päättymässä", Urrila sanoo.
Barometrin mukaan 54 prosenttia vastaajista arvioi kysynnän olevan heikkoa. Samalla ammattitaitoisen työvoiman puute yleistyi hieman, koskien nyt 12 prosenttia yrityksistä.
EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa ja on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää. Huhtikuun 2025 kyselyyn vastasi 1 135 yritystä, jotka työllistävät Suomessa noin 275 000 henkilöä.