Päämainos
EU:n arvonlisäverouudistus astui voimaan
01.07. 07:06

EU:n arvonlisäverouudistus astui voimaan

Uudistus tuo muutoksia muun muassa verkkokauppaostoksiin, kun kaikista EU:n ulkopuolelta toimitettavista ostoksista on maksettava arvonlisävero ja ne on tullattava.

01.07.2021
Teksti Osto&Logistiikka kuvat Adobe Stock

EU:n yhteinen arvonlisäverouudistus tulee voimaan koko unionin alueella 1.7.2021. Tähän asti voimassa ollut 22 euron raja verottomille nettiostoksille poistuu.

Tulli tiedotti 28.6., mitä kaikkea uudistus käytännössä tarkoittaa.

Tasavertaisempi kilpailutilanne

Koska EU:n ulkopuolelta tilattavista pikkulähetyksistä ei ole toistaiseksi tarvinnut maksaa arvonlisäveroa, uudistus tarkoittaa tasavertaisempaa kilpailutilannetta muun muassa kotimaisille yrityksille. Verkkokaupoista ostoksia tekevän on puolestaan varmistettava jatkossa esimerkiksi Kiinasta, Yhdysvalloista tai Isosta-Britanniasta tavaraa tilatessaan, että arvonlisävero tulee maksetuksi ja lähetys tullataan.

Uudistus myös helpottaa EU:ssa kuluttajakauppaa tekeviä verkkokauppoja: yrityksen ei tarvitse rekisteröityä alv-verovelvolliseksi kaikkiin niihin EU-maihin, joihin yritys myy tavaroita tai sähköisiä palveluja kuluttajille.

Mikä muuttuu 1.7.2021 alkaen?

Kaikki EU:n ulkopuolelta toimitettavat ostokset on tullattava ja niistä on maksettava arvonlisävero. Tämä koskee myös pieniä, nykyisin pääasiassa verottomia enintään 22 euron arvoisia lähetyksiä.

Jo nyt on käytössä arvonlisäveron erityisjärjestelmä, joka on kattanut tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen myynnin kuluttajille EU:ssa. Heinäkuun alusta erityisjärjestelmä kattaa myös kaikki kuluttajille EU:ssa myydyt palvelut sekä EU:n sisäisen tavaroiden verkkokaupan. One Stop Shop -järjestelmään (OSS) kuuluu myös EU:n ulkopuolelta tuotavia tavaroita koskeva Import One Stop Shop (IOSS). Arvonlisävero voikin jatkossa sisältyä ostoksen hintaan, jos verkkokauppa on rekisteröitynyt EU:ssa arvonlisäverovelvolliseksi uuteen erityisjärjestelmään.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU:n ulkopuolelta tilatessaan ostajan kannattaa selvittää myyjältä, onko arvonlisävero maksettu jo ostoksen hinnassa. Tämä on mahdollista enintään 150 euron ostoksissa. Kuljetusyrityksestä riippuen myös tullaus voi tällöin hoitua ostajan kannalta automaattisesti kuljetusyrityksen kautta. Kuljetusyritys saattaa periä palvelusta maksun.

Ahvenanmaalla kaikki EU:n ulkopuolelta, muualta Suomesta tai muualta EU-alueelta toimitettavat tavarat on tullattava ja niistä on maksettava arvonlisävero. Ahvenanmaa ei kuulu EU:n arvonlisäveroalueeseen, mutta on osa EU:n tullialuetta.

Tullattavien pakettien määrä moninkertaistuu yhdessä yössä. Vuositasolla tullattaviksi tulee miljoonia paketteja, joita ei ole aiemmin tarvinnut tullata. Tämä voi näkyä saapuvien pakettien ja asiakasneuvonnan ruuhkautumisena etenkin heinäkuussa.

Nettiostajan kannalta uudistus tarkoittaa, että ostoksilla on syytä olla jatkossa entistäkin tarkempi. Vaikka verkkokauppa toimisi EU:ssa, kannattaa varmistaa esimerkiksi myyjän verkkosivuilta, mistä maasta tavara tosiasiassa lähetetään. Myös myyjän luotettavuuteen on syytä kiinnittää huomiota.

"Ostajan näkökulmasta uudistus voi tuoda mukanaan uudenlaisia sudenkuoppia. On periaatteessa mahdollista, että myyjä veloittaa arvonlisäveron ostoksen yhteydessä, mutta ei ole rekisteröitynyt EU:n yhteiseen IOSS-erityisjärjestelmään. On myös mahdollista, että myyjä on rekisteröitynyt järjestelmään, mutta ei ole ilmoittanut IOSS-tunnistettaan esimerkiksi Postille tai asiakkaalle, eikä tunniste näin ollen välity eteenpäin Tullille. Tällöin arvonlisäveron joutuu maksamaan uudelleen maahantuonnin yhteydessä. Tulli ei voi palauttaa ylimääräistä maksua, vaan asiakkaan on haettava sitä takaisin myyjältä. Kannustammekin suosimaan luotettavia verkkokauppoja ja varmistamaan asiat myyjältä etukäteen", muistuttaa tulliylitarkastaja Nadja Painokallio Tullin tiedotteessa.

Suomalaisten yritysten kaupanteko EU:ssa helpottuu

Kuluttajien lisäksi uudistus tuo muutoksia myös yrityksille. Uudistuksen ansiosta yritys voi rekisteröityä "One Stop Shop (OSS)" -erityisjärjestelmään yhdessä EU-maassa ja hoitaa keskitetysti arvonlisäveron ilmoittamisen ja maksamisen velvollisuudet. Erityisjärjestelmää voivat käyttää yritykset, jotka myyvät palveluita tai tavaraa EU:ssa asuville kuluttajille. Suomessa nämäkin veroasiat voi hoitaa OmaVerossa. 

"Kun ottaa erityisjärjestelmän käyttöön, tavaroiden ja palvelujen kuluttajamyyntien verot voi ilmoittaa ja maksaa yhden EU-maan kautta. Erityisjärjestelmää käyttävän yrityksen ei siis tarvitse ilmoittaa ja maksaa arvonlisäveroa jokaisen ostajan maahan erikseen", ylitarkastaja Annaliisa Pöyhönen Verohallinnosta kertoo. 

Jos One Stop Shop ei ole käytössä, yrityksen pitää edelleen rekisteröityä alv-velvolliseksi kaikkiin niihin maihin, joihin se myy tavaraa tai palveluja kuluttajille.

Jos verkkokaupan kuluttajamyynti muihin EU-maihin on kahtena peräkkäisenä vuonna enintään 10 000 euroa, One Stop Shop -erityisjärjestelmään ei välttämättä tarvitse rekisteröityä. Liikevaihdoltaan pienet yritykset voivat halutessaan ilmoittaa ja maksaa kuluttajakaupan arvonlisäveron heinäkuun alusta alkaen kotimaassaan.

AVAINSANAT

Tulli

JAA