Päämainos
Infra ry pettyi pahasti perusväylänpidon leikkauksiin
10.05. 08:30

Infra ry pettyi pahasti perusväylänpidon leikkauksiin

Väylien korjausvelka kipuaa nyt kohti kolmen miljardin euron haamurajaa.

10.05.2022
Teksti Esko Lukkari kuvat Väylävirasto

Infra ry on pettynyt hallituksen päätökseen leikata perusväylänpidon rahoitusta. Toimitusjohtaja Paavo Syrjön mukaan päätös oli yksi kaikkien aikojen nopeimmista takinkäännöistä suomalaisessa päätöksenteossa.

”Miltei uunituore liikennepolitiikan pitkäjänteisyyttä tavoitellut Liikenne 12 -suunnitelma heitettiin käytännössä kokonaan romukoppaan”, Syrjö sanoo 6.5. julkaistussa järjestön tiedotteessa.

RT ja INFRA vaativat liikenteen menoleikkausten perumista kehysriihessä. Perusväylänpidon rahoitus säilyy silti aiemmin suunnitellulla tasolla, mutta kustannusten kasvu syö budjetoidun rahan ostovoimaa.

Tiedotteessa muistutetaan, että Eduskunta hyväksyi Liikenne 12 -suunnitelman vasta viime vuonna. Sen tarkoituksena on mahdollistaa elinkeinoelämän kuljetusten kasvu ja alueiden kehittyminen. Kuljetusten kustannustehokkuutta, ennakoitavuutta ja hallittavuutta halutaan parantaa, matka-aikoja lyhentää sekä turvallisuutta lisätä.

Leikkaukset investointeihin

Järjestön mukaan Liikenne 12 luotiin tuomaan pitkäjänteistä näkymää tuleviin väyläinvestointeihin. Nyt hallitus päätti kuitenkin leikata liikennerahoja 127 miljoonalla eurolla. Leikkaukset kohdistuvat juuri investointeihin.

Syrjön mukaan valtiontaloudessa kaivattaisiin investointien erottamista käyttötaloudesta, jotta liikennerahoituksen vuoristorata viimein päättyisi.

”Polttoaineiden, energian ja materiaalien hinnat ovat kaikki nousukierteessä. Liikenne 12 -suunnitelmassa tätä taklaamaan oli sovittu noin 2,5 prosentin vuosittaisesta tasonkorotuksesta perusväylänpidon määrärahoihin vuodesta 2025 lukien”, Syrjö sanoo.

Yksi näkyvimpiä perusväylänpidon osa-alueista on kesäisin teiden päällystäminen. Väylävirasto on arvioinut, että teitä päällystetään ensi kesänä 2 300 kilometrin matkalta. Huonokuntoisen tieverkon määrä kasvaisi 500 kilometrillä.

Mikäli bitumin hinta pysyy korkealla tai jatkaa nousuaan, INFRAn mukaan luvut synkkenevät. Korjausvelan kurissa pitäminen edellyttäisi 4 000 kilometrin vuosittaista päällystystasoa. Väylien korjausvelka kipuaa nyt kohti kolmen miljardin euron haamurajaa.

JAA