Keskon uuden logistiikkakeskuksen peruskiveä muuraamassa projektijohtaja Hanna Harju-Säntti Haahtelasta ja projektijohtaja Seppo Kemppainen Keskosta.
Keskon jättihanke käynnistyi Hyvinkäällä
Onnisen ja K-Auton käyttöön tulevan logistiikkakeskuksen koko on peräti 85 000 neliötä.
06.06.2023
Teksti Esko Lukkari
Keskon kaikkien aikojen suurin rakennushanke Onnisen ja K-Auton logistiikkakeskuksen peruskivi on muurattu 30.5. Hyvinkäällä. Keskus sai nimekseen Onnela ja se maksaa 300 miljoonaa euroa.
Keskoon kuuluvan teknisen tukkukaupan Onnisen ja K-Auton käyttöön tuleva uusi logistiikkakeskus on pinta-alaltaan noin 85 000 neliömetriä, mikä vastaa 12 jalkapallokenttää ja tonttia ympäröivän aidan kiertääkseen on käveltävä 2,5 kilometriä.
Logistiikkakeskus valmistuu vuoden 2025 aikana.
Kesko tiedotti asiasta 31.5.
Logistiikkakeskus on suurimpia Suomessa meneillään olevia rakennushankkeita.
”Onnelasta tullaan toimittamaan kaikkialle Suomeen esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmiin tarvittavia paneeleita ja inverttereitä, tuulivoiman kaapeleita sekä sähköautojen latauslaitteita - sekä laajasti perinteisiä teknisen tukkukaupan tuotteita, joita tarvitaan yhteiskuntamme rakentamiseen”, sanoo tiedotteessa Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala.
Onnelaksi nimetyn logistiikkakeskuksen peruskiveen tallennettiin perinteiden mukaan peruskirjan lisäksi nyt käytössä olevat metallirahat, muurauspäivänä ilmestyneet Helsingin Sanomat ja Aamuposti, Onnisen asiakaslehti numero 1/23 ja logistiikkakeskuksen pääpiirustustiedostot PDF-muodossa.
Hyvinkään logistiikkakeskushanke on osa Keskon kasvustrategian toteuttamista. Kesko investoi hankkeeseen yhteensä yli 300 miljoonaa euroa. Työt kohteessa alkoivat lokakuussa 2022. Aikataulun mukaisesti logistiikkakeskuksen rungon pystytys alkaa kesäkuun lopussa. Logistiikkakeskus valmistuu vaiheittain vuosien 2025–2030 aikana.
Ympäristö- ja luontoarvot on huomioitu logistiikkakeskuksen rakentamisessa jo alusta lähtien. Hankkeeseen nimetty ekologi inventoi tontin luontoarvot ja laatii esityksen luontoarvojen kompensoimiseksi. Kaikki logistiikkakeskuksessa käytettävä sähkö on uusiutuvaa, ja tontille rakennetaan oma aurinkovoimala. Tavoitteena on saada rakennukselle Very Good -tason BREEAM-ympäristöluokitus.
Oikaisu 6.6.2023 klo 21:00: Artikkelissa korjattu vihreellinen tieto logistiikkakeskuksen valmistumisen ajankohdasta.