Päämainos
Tiilimäen lämpökeskus.
11.11. 06:12

Tiilimäen lämpökeskus.

Poriin tulossa yhdistetty lämmitys- ja viilennysvarasto

Vuonna 2023 tuotantokäyttöön tuleva energiavarasto on tiettävästi maailman ensimmäinen lajissaan.

11.11.2022
Teksti Esko Lukkari kuvat Porin Energia

Pori Energia on rakentamassa Poriin maailman tiettävästi ensimmäisen lämmitys- ja viilennysenergian varaston. Tuotantokäytössä varasto olisi keväällä 2023 ja lämmitysenergian varastointi alkaisi vuoden 2023 aikana.

Energiavaraston avulla energiaa voidaan varastoida pienemmän kulutuksen aikana ja käyttää myöhemmin kulutuspiikin tasaamiseen.

Pori Energian kaksisuuntaisen energiavaraston saa käyttöönsä yhtiön iso asiakas, Satasairaala, kasvavaan viilennystehon tarpeeseen. Lämmitysenergiapuoli palvelee Pori Energian koko kaukolämpöverkkoa.

Business Pori tiedotti hankkeesta 26.10.

Nakkila Worksin toimittamat kaksi energiavarastoa ovat suuria, mutta ne ovat siitä huolimatta tarkoitettu lyhytaikaisen, muutamien tuntien mittaiseen energian varastointiin. Tällaisella energiavarastolla voidaan tasata lämmön ja jäähdytyksen tarpeen vuorokausivaihteluita.

Noin 26 metriä korkeat ja ulkohalkaisijaltaan 7-metriset varastolieriöt nousivat Pori Energian Tiilimäen jäähdytys- ja lämpökeskuksen yhteyteen 25.–26. lokakuuta. Säiliöiden valmistuksesta ja nostotyöstä vastasi paikallinen yhtiö Nakkila Works Oy, joka valikoitui toimittajaksi kilpailutuksen perusteella.

Lieriöt ovat jättimäisiä energiavarastoja, jotka soveltuvat sekä lämmitys- että viilennysenergian varastointiin.

”Vastaavaa ei ole missään muualla”

”Vastaavaa ei tiettävästi ole missään muualla maailmassa”, sanoo tiedotteessa Pori Energian energiapalveluiden kehityspäällikkö Merja Heliniemi.

Varastot ovat kuin kaksi valtavaa ”termospulloa”. ”Termospullo” on siinäkin mielessä osuva kuvaus, sillä kaksi, 850 kuutiometrin energiavarastoa, toimivat hyvin samalla periaatteella.

”Periaate on vastaava kuin termospulloissa: sisäpinnaltaan teräksisissä ja eristetyissä lieriöissä lämmin tai viileä vesi säilyttää lämpötilansa”, Heliniemi sanoo.

Energiavarastot ovat paljon muutakin kuin vain ”termospulloja”, mutta energian varastointiin liittyvät innovaatiot eivät siis sinällään ole uusia keksintöjä.

”Energian varastointi sinällään on tuttua ja käytössä olevaa tekniikkaa, mutta sellaista, jossa samaa energiavarastoa käytetään sekä lämmitys- että viilennysenergian varastointiin ei ole meille tullut vastaan ja se tekee meidän hankkeestamme ainutlaatuisen muihin verrattuna”, Heliniemi sanoo.

Varasto mahdollistaa myös tuotannon optimoinnin: sen avulla viilennys- tai lämmitysenergiaa voidaan ladata varastoon matalan kysynnän ja tuotantokustannusten aikaan ja vastaavasti purkaa energiaa varastosta, kun kysyntä ja tuotantokustannukset ovat korkeat.

JAA