Päämainos
Suur-Savon Sähkö konsolidoi Itä-Suomen sähköyhtiöitä
26.03. 05:30

Suur-Savon Sähkö konsolidoi Itä-Suomen sähköyhtiöitä

Sähkönjakelu yhä vahvemmin savolaiskäsiin, kun Lumme Energia ja Loiste Sähkönmyynti yhdistyvät.

26.03.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Suur-Savon Sähkö

Suur-Savon Sähkö, Loiste ja Energiapolar ovat solmineet yrityskaupan, jossa Loiste Sähkönmyynnin osakekanta siirtyy 1.4. Suur-Savon Sähkön omistukseen. Osapuolet eivät kerro kaupan hintaa.

Suur-Savon Sähkö tiedotti kaupasta 24.3.

Yritysjärjestelyssä Suur-Savon Sähkön jo aiemmin omistama Lumme Energia ja Loiste Sähkönmyynti toimivat aluksi sisaryhtiöinä, mutta tavoittelevat operatiivisen toiminnan tehostamista alusta alkaen. Kauppa on merkittävä siirto suomalaisten energiayhtiöiden konsolidoitumisessa.

Uudella yhtiöllä 300 000 sopimusta

Suur-Savon Sähkön omistamalla Lumme Energialla ja Loiste Sähkönmyynnillä on yli 300 000 sähkösopimusta. 

”Lumme Energia on kasvanut myös orgaanisesti, mutta kasvutavoite tarkoittaa tulevaisuudessa taatusti uusia konsolidoitumisia. Yhtä aikaa on valmistauduttava siihen, että energiamarkkina tulee pikkuhiljaa muuttumaan pohjoismaiseksi”, Lumme Energian toimitusjohtaja Tapo Lehtoranta sanoo tiedotteessa.

”Lumme Energia on paras mahdollinen valinta jatkamaan ja parantamaan Loisteen pitkäaikaisten asiakkaiden saamaa palvelua ja tarjoamaan kilpailukykyisiä energiaratkaisuja Kainuussa, Lapissa ja kaikkialla Suomessa”, sanoo Loiste Sähkönmyynti Oy:n toimitusjohtaja Timo Virikko.

JAA

LUETUIMMAT