Päämainos

Keskuskauppakamarin laskuri seuraa työllisyystavoitetta

Suomen työllisyyskehitys on Tilastokeskuksen mukaan pysähtynyt heinäkuussa.

27.08.2019
Teksti Esko Lukkari

Keskuskauppakamari on perustanut työllisyystavoitelaskurin. Se kertoo, kuinka lähellä hallitus on asettamaansa 75 prosentin työllisyystavoitetta.

Työllisyysaste on nyt 78 tuhannen työllisen päässä Antti Rinteen hallituksen tavoitteesta. Hallituskauden ajan Keskuskauppakamari päivittää kerran kuukaudessa tavoitteen nykytilan, jonka voi käydä katsomassa tyollisyystavoite.fi -sivustolta.

Keskuskauppakamari tiedotti asiasta 20.8.

Työllisyystavoitelaskuri perustuu Tilastokeskuksen julkaisemiin työllisyyslukuihin. Tuoreimmat työllisyysluvut osoittavat, että työllisyyden kasvu on tyrehtynyt työllisyysasteen trendin ollessa 72,4 prosenttia. Myös työttömyysasteen alentuminen on pysähtynyt ollen 6,6 prosenttia heinäkuussa.

Edellisvuoteen verrattuna työttömyysaste on hieman alentunut lähes kaikissa ikäryhmissä. Tämä hieman pidemmän ajan positiivinen vire on kuitenkin nyt tasoittunut.

Kehitys on pysähtynyt

“Tilastojen valossa näyttää siltä, että Suomen työmarkkinoiden positiivinen kehitys on pysähtynyt. Se tuo paineita istuvalle hallitukselle, joka on sitoutunut 75 prosentin työllisyystavoitteeseen vuoden 2023 loppuun mennessä. Kansainvälisen talouden heikko kehitys ja globaalin talouspoliittisen epävarmuuden korkea taso lisää hallituksen tavoitteen saavuttamisen vaikeuskerrointa loppukaudella”, sanoo tiedotteessa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki.

Kotamäki korostaa, että työllisyystoimet tulisi ajoittaa hallituskauden alkuvaiheeseen, jotta toimien vaikutukset ehtivät näkyä ja vaikuttaa työllisyystavoitteen saavuttamiseen.

“Eritoten poliittisesti hankalat toimenpiteet pitäisi tehdä kauden alkuvaiheessa. Niitä voi olla vaikea toteuttaa vaalikauden lopussa. Valtiovarainministeriön mukaan tavoitteen saavuttaminen tarkoittaisi päätösperäisin toimin noin 60 tuhatta työllistä”, Kotamäki sanoo.

JAA