Kilpailulla uutta 5G-huippuosaamista

5G Momentum-hankeryhmän julistaman innovaatiokisan voittajat julkistetaan maaliskuussa 2020.

11.09.2019
Teksti Esko Lukkari

5G Momentum –nimeä kantava hankeryhmä on julistanut 5G-innovaatiokisan uuden huippuosaamisen löytämiseksi Suomesta. Hankkeen vetäjänä on Traficom.

Hankeryhmään kuuluvat Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Väylävirasto ja Ilmatieteen laitos. Lisäksi mukana on liikenne- ja viestintäministeriön edustaja.

Traficom tiedotti kilpailusta 5.9.

Kisaan voi osallistua 31.1.2020 mennessä. Kisan voittajat julkistetaan maaliskuussa 2020. Palkintoraadin muodostavat 5G Momentum -hankeryhmän jäsenet.

5G Momentum -ekosysteemi vie Suomea 5G-kärkimaaksi verkostojen, yhteistyön – ja positiivisen kilpailun avulla. 5G-innovaatiokisan tavoitteena on saada Suomen 5G-osaamista ja -palvelukehitystä näkyviin Suomessa ja kansainvälisesti. Näin vauhditetaan palveluiden ja liiketoiminnan kehitystä.

Voittajaksi valitaan vuoden 5G-yllättäjä, esimerkiksi uudenlainen palvelu tai 5G:n avulla tuotettu merkittävä lisäarvo jo olemassa olevassa palvelussa tai tuotteessa. Lisäksi valitaan kaksi organisaatiota, jotka ovat edistäneet 5G-näkyvyyttä kansallisesti ja/tai kansainvälisesti sekä osoittaneet vahvaa kekseliäisyyttä 5G-kehityksessä.

Innovaatiokisan arviointikriteerit:

  • Innovatiivinen toteutus ja kekseliäisyys 
  • Hyödyntämispotentiaali ja kohderyhmän laajuus 
  • Skaalautuvuus ja liiketoimintapotentiaali
  • Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 
  • Ympäristöystävällisyys/hiilineutraalius 

JAA