Päämainos
Samuel Kasken tekoälytutkimukselle iso rahoitustuki Britanniassa
Teknologia 03.08. 08:59

Samuel Kasken tekoälytutkimukselle iso rahoitustuki Britanniassa

Miljoonarahoituksella perustetaan uusi tekoälyn tutkimuskeskus Manchesteriin.

03.08.2021
Teksti Esko Lukkari

Aalto-yliopiston professori ja Suomen tekoälykeskuksen FCAI:n johtaja Samuel Kaski on saanut Britanniasta viiden miljoonan euron Turing-rahoituksen tekoälytutkimukselleen. Sen lisäksi Manchesterin yliopistolta ja partnereilta on tulossa yli 10 miljoonaa euron rahoitus tekoälytutkimukseen.

Tunnustus liittyy Kasken työhön Manchesterin yliopistossa, mutta sen uskotaan vauhdittavan myös kotimaista huippututkimusta.

Asiasta kerrotaan Aalto-yliopiston verkkosivun uutisessa 30.7.l

Kaski sai Turing AI World-Leading Researcher Fellowship -rahoituksen tekoälymenetelmätutkimukseen. Rahoitus on tarkoitettu alan maailmanluokan kärkitutkijoille, ja sen perustalta on tarkoitus polkaista käyntiin uusi huippututkimuskeskus Manchesterissa. Rahoituksen myöntää brittiläinen UKRI (UK Research and Innovation).

Kaski jakaa työaikansa Aalto-yliopiston ja Manchesterin yliopiston välillä. Nyt myönnetyn rahoituksen hän vastaanottaa jälkimmäisen edustajana. Rahoitus kattaa tutkimusryhmän perustamisen viideksi vuodeksi. Partnereina on lukuisia yrityksiä ja yliopistoja, mukaan lukien Aalto, joka koordinoi FCAI:n toimintaa.

Yhteistyö brittien kanssa tiivistyy

”Britannia on tekoälyalalla erittäin vahva, ja keskeinen yhteistyökumppani minulle, FCAI:lle ja siten myös Aallolle jo ennestään. Tämä mahdollistaa vielä tiiviimmän yhteistyön, mikä suoraan edistää myös suomalaista tekoälytutkimusta”, Kaski sanoo verkkosivun uutisessa.

Uusi rahoitus vahvistaa kansainvälisesti FCAI:n tutkimusta, jonka tavoitteena on kehittää tekoälyä, joka osaa auttaa ihmisiä määrittämään ja täsmentämään niitä tavoitteita, joita kohti tekoälyn toivotaan pyrkivän. Erityisesti uudenlaisen tekoälyn toivotaan mahdollistavan läpimurtoja lääketieteen piirissä.

FCAI:n tavoite on edistää tekoälyavusteista päätöksentekoa, suunnittelua ja mallinnusta (AI-assisted decision-making, design and modeling).

”Tämä on aiheeltaan ja yhteistyömahdollisuuksiltaan mahdollisimman hyvin yhteensopiva”, Kaski sanoo.

”Rahoitus myös lisää uskoa siihen, että olemme FCAI:ssakin menossa oikeaan suuntaan. Tieteessä yksittäisten tutkijoiden erinomaiset ideat ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta lisäksi tarvitaan fokusointia, jotta saadaan aikaa houkuttelevia tiedekeskittymiä. Sellaistahan FCAI on Suomeen rakentanut, ja yhteistyön kautta siitä saadaan vielä vahvempi.”

Kaski jatkaa 50-prosenttisesti Aallossa ja FCAI:n johtajana. Manchesterissa hän toimii Christabel Pankhurst Institute for Health Technology Research -instituutin tutkimusjohtajana.

Turing Artificial Intelligence World-Leading Researcher Fellowships -rahoitus jaettiin nyt ensimmäisen kerran. Rahoituksen sai viisi tutkijaa. Kasken saama UKRI-rahoitus on suuruudeltaan reilut viisi miljoonaa euroa, minkä lisäksi Manchesterin yliopistolta ja partnereilta tulee kaikkiaan yli 10 miljoonaa euroa.

Suomen tekoälykeskus FCAI on valtakunnallinen tekoälyn osaamiskeskus, jonka ovat käynnistäneet Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. FCAI:n tavoitteena on kehittää uudenlaista tekoälyä, joka voi toimia ihmisen kanssa monimutkaisessa ympäristössä ja auttaa uudistamaan suomalaista teollisuutta. FCAI on yksi Suomen Akatemian lippulaivoista.

JAA