Osto&Logistiikka » Kuljetus » Kovat rankkasateet koettelevat tieverkkoa

Kovat rankkasateet koettelevat tieverkkoa

Kirjoittaja: Vaula Aunola

Väyläviraston mukaan vanhojen mitoitusten mukaisesti rakennettujen maantierumpujen kapasiteetti ei aina riitä käsittelemään kasvavia vesimääriä.

Teiden sortumat ovat Suomessa harvinaisia, ja niitä on vuositasolla ollut yksittäisiä. Rankkasateet aiheuttavat tavallisesti sorateiden reunojen pehmenemistä sekä veden noususta johtuvia lyhytaikaisia liikennehaittoja.

Viime viikolla tulleet poikkeuksellisen suuret paikalliset sademäärät aiheuttivat kuitenkin sortumia usealla vähäliikenteisellä tiellä.

Äkilliset tulvat sulkivat teitä liikenteeltä ja lisäksi sade aiheutti asfalttitien sortuman Somerolla ja sorateiden sortumia Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Maantierumpujen kapasiteetti ei riitä

”Selvitämme täsmällisemmin taustasyyt yhdessä paikallisten elinvoimakeskusten kanssa. Näyttäisi, että monessa tapauksessa maantierumpujen kapasiteetti ei ole riittänyt johtamaan vettä ja vesi on vienyt tässä yhteydessä tien kerroksia mukanaan”, sanoo maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen.

Rummut on mitoitettu rakentamishetkellä valuma-alueen tavallisten sulamis- ja sadevesimäärien mukaan.

Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt, kuten kovat rankkasateet, yleistyvät. Poikkeuksellisen suuret sademäärät koettelevat kuivatusjärjestelmiä. Lisääntyvät rankkasateet voivat aiheuttaa tulvia ja paikallisia sortumia. Tällaiset ilmiöt on tunnistettu mahdollisiksi riskeiksi, mutta yksittäisen vaurion tarkkaa sijaintia tai ajankohtaa ei voida ennustaa.

”Vaikka meillä on hyvinkin tarkka käsitys esimerkiksi päällysteen kunnosta, vanhempien päällystettyjen ja sorateiden rakenteiden kunnosta ei ole yhtä tarkkaa tietoa. Materiaaleissa voi olla vaihtelua, ja erittäin voimakas sade voi rikkoa vanhojen suunnitteluohjeiden mukaisia, heikkoja ja kevyempiä rakenteita”, kertoo Pirinen.

Tilanteita ei voi torjua etukäteen

”Valitettavasti näitä kaikkia tilanteita ei voida etukäteen torjua. Tieverkko on laaja ja poikkeukselliset rankkasateet ovat hyvin paikallisia. Alemman tieverkon kuivatusta ja vanhojen tierakenteiden perusparannusta voidaan tehdä rahoituksen puitteissa varsin rajallisesti”, Pirinen sanoo.

Väyläviraston mukaan kesän rankkasateista huolimatta ilmastonmuutoksen suurin haaste tieverkon kunnossapidolle ovat edelleen leudot ja vetiset talvet, jotka kuluttavat ja vaurioittavat päällysteitä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kategoriat:

Kuljetus